keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Talavista touhuulua


Vielä ei ole ainakaan täällä luistelijoita näkynyt, suojasää kuluttaa lumiakin kovalla vauhdilla pois. Mutta aivan varmasti tässä vielä hokkareita kaivetaan esiin, ja sitä odotellessa tällainen kortti kehiin.

Leimasin on LOTV:n ja taustapaperi Papermanian, pikkupalat silppulaatikosta.Toivottavasti nämä lumihiutaleet eivät vielä aiheuta allergista reaktiota. =)

Cute Card Thursday: Anything Goes

Nuankohan jo piisaas?


Vielä pari joulukorttia, ovat sitten ensi vuotta varten jemmassa.

Leimasin on syksyllä ostamastani Penny Blackin Winter Fun-akryylisetistä, on muuten hyvässä tarjouksessa Paperinauhassa tällä hetkellä. Taustapaperit ovat jämäpaloja, niitä kun on niin nautinnollista tuhota. =)

Kuvat on leimattu papereille, jotka Satu on ystävällisesti mulle stanssannut. 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Enkeliä parves


Mulla on ollut näitä LOTV:n enkeleitä valmiiksi leimattuina parin vuoden ajan. Tuo oikealla yläkulmassa liihotteleva on omalla leimasimellani tehty, muut kuvat olen saanut. Kun nuo saadut kuvat alkoivat tässä loppua, ajattelin tehdä kvartetista omaan käyttöön erillisen korttinsa.

Kortti on ihan perinteinen pop-up-malli, eli alhaalla oleville enkeleille leikkasin taustakartongista tuet. Kaikki neljä on väritetty akvarellikynillä, seppeleissä on lisäki kullanväristä pearl makeria. Taustapaperit vanhaa Maja Designin mallistoa, tekstileike Heidin Korttipajasta.

Seimen olisin tuohon keskelle lisännyt, mutta mulla ei ole sopivaa. Muuten tästä tuli mielestäni kiva jouluinen koriste kotiimme.

Osallistun kortilla samalla Paperillan korttihaasteeseen, jossa ovat aiheena lumihiutaleet.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Rauhaa joka kotiin

 Kuva Minna L. Immonen

Tänään tulkoon joulun rauha
joka kylään, kaupunkiin
tulkoon rauha joka kotiin,
yksinäisiin sydämiin.

Tulkoon maailmaamme tänään
joulun rauha suloinen.
Tulkoon rauha. Seimen lapsi
sinä itse annat sen.

-Anna-Mari Kaskinen-

tiistai 23. joulukuuta 2014

Rauhootutahan joulun viattohon

Silppulaatikon kätköistä kokosin vielä yhden taustan, kun tarvittiin tämän joulun viimeinen kortti, tällä kertaa avuliaalle naapurillemme. Tämä luottoihminen jaksaa ottaa postimme ja kastella kukkamme pitkienkin poissaolojen aikana, ja on muutenkin oikea aarre.

LOTV:n enkelin myötä

oikein hyvää,
lempeää ja
mieltä rauhoittavaa
joulunaikaa!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Leijaalevia tähtiä

Naapurissamme asuu yksinään (!) kotitalossaan 90-vuotias supermumma Helmi. Helmi on armoitettu käsityöihminen, joten valitsin hänen joulukorttiinsa taitoja liippaavan kuvan. Tausta on tehty jämäpaloista, kokoa 4x4 cm, harmaalla sudittu reunat. Niin että simppeliä jälleen kerran.

Penny Black Saturday Challenge: Snowflakes

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lämpöönen hetki

On kyllä ilo tehdä kortti, joka menee ensinnäkin todella hienolle tyypille ja josta jo etukäteen tietää, millaista tunnelmaa ja väritystä hakee. Olen jemmannut näitä Maja Designin papereita juuri tätä tarkoitusta varten ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Lämpöä, toivoa ja vähän lohtuakin on kortin määrä viestittää.

Nyt alkaa olla kortit annettuina. Enää pari korttia naapureille ja sitten on tämä joulusesonki ohi korttien suhteen. Hassua, että on vähän haikea olo...

lauantai 13. joulukuuta 2014

Nosta orhi(?) jalakaa

Ostin tämän Penny Blackin leimasimen kummipoikaamme ajatellen, 13-vuotiaan joulukorttiin oli mukava saada reipas ja iloinen kuva. Tein tästä jo yhden toisen mallisen kortin lähes samoilla väreillä, mutta kun tykkäsin lopputuloksesta, tein sitten neliökortin samaan tyyliin.

Paperit ovat siis Maja Designin ja tekstileimasin Finnstamperilta. Mukana on kimalleliimaa, funflockia ja pearlmakeria.

Osallistun tällä Koukussa Kortteihin-sivuston haasteeseen Leimaillaan ja väritellään. Siellä on tämän kuukauden aiheena juuri Penny Black, aivan ihanaa! =)

Todistukset on nyt kirjoitettu, on se vaan joka kerta melkoinen urakka. Tällä viikolla muhun iski elämäni ekaa kertaa huuliherpes, ja iskikin niin, että toinen puoli päätä oli turvoksissa ja joka paikkaa tulehduksen puolella kasvoissa jomotti ja vihloi. Sain onneksi torstaina siihen lääkekuurin, nyt kivut ovat jo hellittäneet. Jäljellä on enää upea ajos ylähuulessa, vähän niin kuin olisi raastinraudalla käsitelty.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Tähären pitelijä

En ole aiemmin tätä LOTV:n nallea värittänytkään, olikin korkea aika saada tästä kortti aikaiseksi. Taustalla on ikivanhojen Magnolian paperien jämiä, en ole osannut niitä tätä ennen oikein käyttää, kun tuo ruskea on noin tummaa.  Kivat punaiset tekstitarrat ostin keväällä Tiimarin loppuunmyynnistä.

Tuli sitten väritettyä toinenkin kuva samalla, ja samojen paperien viimeiset palaset päätyivät tähän taustalle. Nämäkin tekstitarrat ovat Tiimarista.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

GDT-kortti Penny Black @ Allsorts-haastehes

Here is my GDT-card for Penny Black and More @ Allsorts Challenge in December. I´m so proud to be their GDT, especially because I´m a big fan of PB-stamps! The theme of this month is Special Occasions, so cards don´t have to be christmas cards.

I bought this cute stamp some weeks ago, couldn´t resist those happy smiling faces. The papers are from Maja Design. Text is in Swedish, but as it´s the other official language of Finland, we all understand what it means. =) I´ve coloured the image using watercolour pencils and chalks.

Thank you for visiting my blog! Have a wonderful Christmas!

Vihdoinkin saa julkaista tämän kortin! Olin ihan onnesta soikeana kun sain kutsun PB Allsorts-haasteen vierailevaksi DT:ksi. Olin just ostanut uuden PB:n akryylileimasinsetin, josta nämä kissakaverukset ovat, joten sitä sitten värittämään. Ihanat nuo kuuset tuolla taustalla, taipuneena kovasta vauhdista.

Taustapaperit ovat Maja Designia, samoin tuo tekstinauha. Lakeissa on vähän funflockia ja kuusissa väritöntä kimalleliimaa.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Uutehen tupahan

Tilattiin kortti jo vähän vanhemmalle pariskunnalle, jotka muuttavat uuteen kotiin. Aluksi ei sytyttänyt ollenkaan tässä joulukorttien tekemisen keskellä, pari väritettyä kuvaa lensi jo kaaressa roskiin. Mutta sitten ajattelin, että kodin ovessa voisi näin joulun alla olla seppele, ja sillä sitten lähdettiin.

Leimasin on Artemion, parantelin Mementolla leimattua jälkeä akvarellikynillä. Marjat tein pealmakerilla. Paperit ovat pari vuotta vanhaa Maja Designin joulusarjaa, teksti ammoin hommattu Finnstamperilta. En tiedä, pilaako nuo kaksi sydäntä tuossa keskellä tyylin, mutta omaan silmään ne ovat ihan ok.

Runsaasti reunoja ressailin ja tummaa mustetta päälle, mutta muita koristeita ei sitten tulekaan.  Vähän jouluinen tämä on, mutta niinpä on ajankohtakin. =)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Enkelitantut


 Tässä nämä kaksi muuta samalla LOTV:n leimasimella tehtyä korttia. Tämä ylempi on luonnossa paremman värinen, puhtaamman sininen. Tausta syntyi puolivahingossa, kun 15X15 cm:n kuviopaperi ei riittänyt kokonaan peittämään 13X18cm:n korttipohjaa. Omasta mielestäni tuli hauskan näköinen näin rajaamalla. Sinipohjainen paperi on Forever Friendsin, valkopohjaisen tekijää en muista.


Tässä käytin Maja Designin papereita Vintage Frost-paperikosta. Jännän erilainen tunnelma tuli värittämällä tausta ruskealla chalksilla, kun yläkuvassa on harmaata.

Kummasta tykkäät enemmän?

lauantai 29. marraskuuta 2014

Uskomatoonta!


En ollut silmiäni uskoa, kun kävin Penny Blackin blogissa: korttini oli valittu siellä näytille blogissa julkaistujen kuvien joukosta! Voi veljet, olen niin otettu että melkein kehrään ilosta. =) Olen aina ihaillut Penny Blackin leimasimia, ne ovat laadukkaita, monipuolisia ja monikäyttöisiä. Niinpä tällainen kunnianosoitus tuntuu tosi hienolta.

https://pennyblackinc.files.wordpress.com/2014/11/23.jpg

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Pikkuuset enkelit seimen ääres

Sain hommattua tämän LOTV:n leimasimen jo lähes vuosi sitten, mutta nyt vasta tuli aika tehdä siitä kortti. Värittelin kuvia kaikkiaan kolme, joten saman kuvan koristamia kortteja on tulossa pian lisää. Aivan ihana kuva, eihän tällaista voi vastustaa.

Tämän kortin kasaamiseen meni rasittavan kauan. Valitsin ensin tuo jouluisen vihertävän sinisen taustapaperin, ja sitten alkoi kova pahkuloiminen siitä, mitä kaveriksi. Löytyi tuota nuorttipaperia ja yhtä sun toista, mutta kun mikään ei tuntunut natsaavan, olin jo laittamassa uusiksi koko juttua. Lopulta kuitenkin tyydyin tähän versioon.

Välillä tihkaasoo, sano emäntä kun isännällä pöytää pyyhki. =)


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kylymä kuaro

Tämä laulu vois kyllä tuoda kuulijalle kylmiä väreitä... =)

Artemion lumiukot ekaa kertaa kortissa, on se synti ja häpeä kun ei kaikkia leimasimiaan ole edes kertaalleen käyttänyt. Varsinkin näitä jouluisia mulla olis vaikka muille jakaa.

Tämä leimasin oli ainakin tosi mukava tuttavuus, tästä taidan rustailla joulukortit meidän pienelle naiskuorolle, ei tartte nimittäin tehdä kuin 4 korttia.

Taustalla Maja Designin papereita. Älä naura. =)

lauantai 22. marraskuuta 2014

Maratoonilla maalihin asti

Kyllä meni täpärälle, mutta onnistuin kuin onnistuinkin tekemään Koukussa kortteihin-sivuston Joulumaratooniin kortin jokaiseen kymmeneen etappiin, jiihaa! Tänään on osallistumisaikaa puoleen yöhön saakka, joten olen suorastaan etuajassa.

Tässä haasteessa on aiheena joulupukkilaulu ja luonnos, jota jouduin kyllä soveltamaan kuvan takia. Ihan outo kortti mulle, mutta kun mulla ei ole yhtään joulupukkileimasinta (!), jouduin käyttämään valmista kuvaa. Apu löytyi Maja Designin Vintage Frost-lehtiöstä, josta otin myös nämä taustapaperit. Nauhan virkaa toimittaa tuo lumihiutalejono, se on ihan oikeastikin nauhaa.

Tämän viimeisen tein liian kovalla kiireellä, ja sen valitettavasti huomaa. Taustapaperi (Maja Designia tämäkin) on kyllä kaunis, mutta vähän rauhaton, ja tuo hopeanvärinen reunus leimakuvan ympärillä tuli liian leveä. Joka tapauksessa tässä oli aiheena Kautta avaruuksien kaikuu laulu hiljainen. LOTV:n enkelit ovat sopivasti musisointituulella ja tähtien ympäröiminä, joten kuva on osuva. Lisäksi piti käyttä hopeaa ja sinistä, ja molempia tästä kyllä löytyy.

Maratooni siis osaltani onnellisesti ohi. Joulukortti-into ei kuitenkaan onneksi ota vielä laantuakseen. =)


Enkeli maratoonilla

Vielä yksi Koukussa kortteihin-sivuston joulumaratooniin osallistuva kortti. Vähän kylmäsi leikellä tuota Hilulta saamaani kaunista pitsiä, mutta en raaskinut isompaa palaa käyttää. Tällä kertaa taustapapereista ainoastaan keskimmäinen on Maja Designia, vau mitä rajojen rikkomista. =)

torstai 20. marraskuuta 2014

Jouluhaukkujaaset

Toinen Merviltä saatu hieno Penny Blackin leimakuva, ai että mua taas hemmoteltiin kaikella ihanalla, kiitos vielä kerran, Mervi!

Tälläkin osallistun Koukussa Kortteihin-sivuston Joulumaratooniin. Taustapaperi on ikivanhaa Magnoliaa ja koristeoksat leikkurilla leikelty. Myös tuon metallisen lumitähden olen joskus saanut. Lumi tehty Snow Texilla.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Jouluunen oksa

Sain Leikkaan-blogin Merviltä tällaisen kauniin Penny Blackin uutuusleimakuvan nimeltään Festive Florals. Väritin kuvan akvarellikynillä ja kokeilin suihkuttaa vähän ylimääräistä vettä päälle, mutta eivätpä nuo värit sillä konstilla juuri sekoittuneet. Noh,  leimailin maskaamalla tuota Magnolian kirjoitusta ympärille ja suttasin vielä Mementon musteella reunat. Koristeeksi kultaista pearl makeria.

Taustapaperit ovat Maja Designia. Korttipohja on taas 13x18 cm, joten mun 15x15 paperia sai jatkaa pienellä paperinpalalla.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Pakkaskimallesta

Jälleen yksi kortti Joulumaratooniin, nyt on aiheena Lumi on jo peittänyt/ kukat laaksosessa/ järven aalto jäätynyt/ talvipakkasessa. Lisäksi haasteena oli käyttää teippiä tai nauhaa.

Koivikko on tehty taas koivusapluunalla, tähän kokeilin jättää tuollaisen valokohdan. Päälle laitoin (liikaa) kimalleliimaa, tässä se ei onneksi näy ihan koko komeudessaan. =) Alaosan nauha on huopapintainen, tuntuu mukavalta sormiin.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Loista piäni kynttilä

Koukussa Kortteihin-sivuston Joulumaratooniin menossa tämäkin, nyt aiheena Jo kuusi kynttilöitä/ on käynyt kukkimaan./ Pimeitä talven öitä/ näin ehkä valaistaan. Näissä kuusissa ei kynttilät kuki, mutta kuva sopii mielestäni oivasti tuohon loppupuoleen, onhan tuossa kynttilä tuomassa valoa pimeään.

Leimakuva on mulle rakas, tykkään kovasti sen herkästä tunnelmasta. Lisäsin maahan Snow Texiä, joka kimaltelee. Ja kuvaan piirsin nuo nuotit, kun se kohta jotain kaipasi.

Taustapaperit ovat Majan Vintage Spring(!)-lehtiöstä. Talvisen siitä sai näppärästi leimaamalla muutaman lumihiutaleen Mementolla. Nuo kauniita kuuset olen saanut  Katilta, niihinkin lumiainetta.

Korttipohja ei ole A6 vaan reilusti isompi. Tosi hyvä koko näille vähän isommille leimakuville.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Lumihalaus

Koukussa Kortteihin-sivustolla on menossa Joulumaratooni. Viiden viikon aikana julkaistaan 10 haastetta, joista jokainen liittyy johonkin joululauluun. Etappi kolmosella on aiheena Hei, Kuuraparta, lumiukko valkoinen.

Niinpä kaivelin esiin akryylileimasinsetin, jota en häpeäkseni ole ennen käyttänyt, ja väritin sieltä tämän iloisen halailijan. Ihana ilme! Isoin taustapaperi reunuksineen löytyi Country Companionsin lehtiöstä, muut paperit jämälaatikosta. Ja tähän nyt sitten meni myös viimeinen näistä pienistä Jouluiloa-tekstileikkeistä.  Ja tietysti taas näitä mun lumihiutaleita, niistä on tullut jo lähes tavaramerkki. =)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pimiä tulos koivumettäs

Tämä koivumetsäsapluuna on tosi monikäyttöinen. Keväällä tein sen avulla vaaleanvihreitä kortteja, nyt värejä vaihtamalla tunnelma on heti talvinen. Halusin lisätä tuota auringonlaskun punaista sinisen taivaan sekaan. Nyt kyllä alkaa mietityttää, pitäisikö no lumihiutaleet ottaa pois ja vaihtaa vaikka pelkkiin kimalleliimapisteisiin. No, ehkä seuraavaan versioon sitten.

Musteina käytin Mementon pikkumusteita. Hanki on revitty kartongista ja pupu on Purple Onion Designin. Kortti käy mielestäni sekä jouluun että ylipäätään talveen, siksi en ole lisännyt tekstiä.

Tässä sama systeemi mutta hillitymmällä taustalla. Tähän mahtui tekstileikekin mukaan.

Paperirääpiääset



Aloin aamulla koota silppulaatikon jämäpaloista korttitaustoja, ja kolme sain ihan kortiksi asti. Kaikissa olen käyttänyt Maja Designin papereita. Tässä myös teksti on Majan lehtiöstä. Kukat olen tehnyt Satun avustuksella, kultapisteet pearlmakeria.

Ajattelin, että poika saa antaa tuon ylemmän ruotsinopelleen ja tämän alemman englanninopettajalle.

Kovasti tekisi mieli jotain lisätä tuohon kranssin keskelle, mutta vielä en ole keksinyt, mitä.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Enkelin sylis

Värittelin ekaa kertaa näitä LOTV:n jouluenkeleitä. Ostin leimasimen aikaisemmin tänä syksynä kirppikseltä, kun kuvassa yhdistyy itselleni kaksi rakasta juttua, enkelit ja pikkulinnut.

Tähän käytin tosi vanhaa taustapaperia ja innostuin vielä koristelemaan kuvaa piparireunuksilla. Omasta mielestäni tästä tuli kuitenkin vähän liikaa koristeltu. Noh, opetellaan, opetellaan.

Tästä tykkään itse enemmän. Taustalla olevat Maja Designin paperit ovat rauhallisempia. Jätin jopa tekstin pois, että rauhallinen tunnelma säilyisi. Lumiaine tuossa enkelin jalkojen juuressa kimaltelee, aika sottaista levitettävää kyllä on, mutta lopputulos on ihan hauska.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Kirjaviisahia

Ystävälläni on maanantaina syntymäpäivä, jota pääsemme tänään juhlimaan. Hän on intohimoinen lukija, joten tämä Penny Blackin leimakuva sopii hänelle vallan mainiosti.

Taustapaperit ovat Cosmo Cricketin. Tekstileikkeen väritin Inktenseillä. Väri on vähän epätasainen, mutta onpahan samalla myös eläväisempi.

Penny Black @ Allsorts Challenge: Anything Goes

perjantai 7. marraskuuta 2014

Sä tähdistä kirkkain

Koukussa Kortteihin-sivuston Joulumaratooniin osallistun tällaisella kortilla., luonnoksen mukaan. Penny Blackin leimakuva ja Majan paperit.

torstai 6. marraskuuta 2014

Joulua piilos

Tämä Penny Blackin virnuilija on ihan vastustamaton, vai mitä? Väritin Inktenseillä, niiden kanssa harjoittelemista totisesti riittää. Taustapaperi on K&Companyn. Ja saanko esitellä: ekaa kertaa kortissa joulutähti, jota varten Satu lainasi stanssiaan ja laitettaan. Kyllä oli ihanaa yhtenä työpäivinä tauoilla konetta käyttää, ai että.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Paappa ratis?

Isänpäiväksi kortti omalle isälleni eli lasten paapalle. Isäni on ikänsä reissannut paljon, sekä työn myötä tulleiden ay- ja luottamustehtävien että lomamatkojen takia. Siitä siis korttin aihe, LOTV:n leimalla.

Taustapaperin olen saanut. Leimakuvan yläosan peitin Suomen kartalla, jonka repäisin kalenteristani. En oikein vielä osaa näitä autoja väritellä, mutta opettelen innolla. Vähän laitoin glossya laseihin, kivaa syrppäämistä.

Osallistun kortilla Paperillan korttihaasteeseen, jonka aiheena on Kortti isälle/miehelle.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kipiälle

Työkaveri on ollut kohta kaksi viikkoa sairaslomalla, ja lähetimme hänelle pienen piristyspaketin tänään. Paketin mukaan tein kortin saajan lempiväreissä. Tämä Purple Onionin pupu on niin syötävän suloinen, ettei sitä voi hymyilemättä katsoa, jospa siis ilahduttaisi potilasta.

Korttiin löysin lasten runokirjasta tällaisen runon:

Eilen olin ripeä.
Tänään olen kipeä.
Ei oloa voi kehua.
Nyt juon vain kuumaa mehua.
On mukavinta huvia
katsella unikuvia
ja peiton alla kelliä,
ja antaa muiden helliä.

-Pia Perkiö-

Tosin alkuperäisessä runossa viimeisen rivin muiden-sanan tilalla on sana äidin, mutta paremmin sopii kortin saajalle tämä väännös. Eli tuli runoa tuunattua, hitusen. =)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Ensimmäänen lumisaret

Taitaa tosiaan olla ensilumi, kun hiiri noin lumisateesta ilahtuu. =) Leimasin on tietysti Penny Blackin. Tekstileikkeen värjäsin musteella. Kuvan lumihiutaleissa on kimaltavaa lumiefektiainetta ja lammikon pinnassa kimalleliimaa. Ruudullinen paperi Maja Designin, punaista en muista.

Penny Black Saturday Challenge: All Wrapped Up

lauantai 1. marraskuuta 2014

Peurapari

Peuroja, vaihteeksi. =) Nämä olivat alunperin oranssista tapetista stanssattuja, mutta vaihtoivat turkkinsa mustettamalla ruskeiksi. Jännästi väri ei tarttunut kaikkiin kohtiin tasaisesti, tuli tuollainen elävämmän näköinen.

Ja taas kerran paperit ovat Maja Designia ja tekstileike Heidin korttipajasta. Ja koristeena 3D-lumihiutaleita. Hurjaa mielikuvituksen käyttöä. =) Mutta sievä tästä tuli, täytyy sanoa.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Peura kiärrätykses

No niin, näitä peurakortteja nyt pukkaa. Tämän idea syntyi oikeastaan vahingossa. Mustetin Katilta saamaani peuraa tummanruskeaksi lehden päällä ja huomasin, että siitähän tuli kätevästi sapluuna. Ei muuta kun vanha kirja esille ja sen päällä lisää musteen levitystä ja niin syntyi negatiivipeura. =) Vetäisin paperin reunoihin vielä viirut mustetta ryhtiä antamaan.

Taustan tein siten, että liimasin Post It-laput kortin reunoille ja aloin leimata Stampendousin lumihiutaleita suoraan korttipohjaan. Tummemmat on leimattu VersaFinellä, vaaleammat Mementolla. Vielä muutama tippa pronssinväristä kimalleliimaa, ja tosi simppeli kortti oli valmis.

Onhan tämä aikas simppeli, tekstin ainakin vielä lisään, mutta ainakin tekijälle tuli hyvä mieli. =)

Osallistun tällä Askartelutaivaan Yksinkertainen on kaunista-haasteeseen, jossa on aiheena yhden värin eri sävyt.  Osallistumisaikaa on kuun loppuun, ja vielä 4 korttia tarvittaisiin, että saataisiin arpoa palkinto osallistujien kesken. Tule siis sinäkin mukaan!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sarvet, sarvet, peuran sarvet

Olen nyt ihastunut näihin Katilta saamiini peuroihin, kaunis sininen kehys on samaten Katilta. Simppelillä linjalla jatketaan. Tässä on taustalla Maja Designin kaunis paperi ja muutama lumihiutale päälle tarratimantteineen.

Allsorts Challenge: Christmas

lauantai 25. lokakuuta 2014

Suklaanen peura?

Itselleni tulee auttamatta tästä mieleen tumma suklaa, nam... Onkohan näin simppelin kortin tekeminen ihan laillista? Tässä ei ole mitään muuta kun Katilta saatu stanssattu komeasarvinen peura, Maja Designin paperi ja paperista leikattu teksti ja pikkuisen hopeanväristä kimalleliimaa. Mutta kun tuo paperi on niin kaunis, etten raaski sitä peittää. Ja luonnossa lumitähdet oikeasti vähän kimaltavat. Niin että saa luvan olla hyvä näin, kun kerran itte tykkään. =)

Osallistun kortilla P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena on cabinetkortti.

Jo on yksinkertaasta

 Sain Katilta ison kuoren verran leimakuvia ja stanssattuja kuvioita, ja tässä niistä taas yksi. Voimakkaan värinen kuva tarvitsi mielestäni hyvin simppelin taustan, ja sitähän tämä tosiaan on. =)


Samaan syssyyn innostuin kasaamaan kortin myös aikaisemmin saamistani embossatuista kuvioista.  Jälleen mennään niin simppelisti, että. Mutta mitäs kun kuvat ovat itsessään niin kauniit.

torstai 23. lokakuuta 2014

Koristeluhommis

Edelleen Katilta saatu leimakuva, mulla on ollut oikein hupaisia päiviä, kun olen näitä itselleni uusia kuvia saanut väritellä. Leimasin on LOTV:n, taustapaperit Country Companionsin. Kuusta koristelin keltaisella kimalleliimalla ja punaisiin palloihin laitoin glossya. Selvästi olen nyt jumittanut näihin leikkureilla napsuteltuihin lumihiutaleisiin, niin kuin joka joulu. =)

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lämmitellähän lähekkäin

Olen näköjästään nyt ihastunut näihin isompiin korttipohjiin, tämäkin on sitä sarjaa. Leimakuva on jälleen lahja Katilta, tosi suloinen poseerauskuva. Taas tuli käyttöä punaiselle ja kultaiselle pearlmakerille, ja kimallelunta levittelin innolla.

Ostin näitä pieniä tekstileikkeitä Askartelukirppikseltä. Ovat tosi käteviä, mutta murtuvat helposti, kun niitä irrottaa taustalevystä. Tuo iso H-kirjain meni peräti kolmeen palaan, joten olen kyllä ihan tyytyväinen, kun sen sai noinkin hyvin liimattua kokoon.

Taustapaperit jämäpalalaatikosta, ehtymättömästä aarreaitasta. =)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kaksi pientä efelanttia marssi näin...

Katilta saatu norsupari tässä joulutunnelmissa, aikas söpö kuva. =) Taustapaperit ovat Country Companions Winter Wishes-lehtiöstä, tekstibannerin olen ostanut Paperinauhasta. Tähdissä kimalleliimaa, lakeissa ja maassa lumimömmöä ja hiutaleissa pearlmakeria.

Päivittäisellä (!) nettikauppakierroksellani huomasin, että leimasin on Wild Rose Studion. Tätä myy ainakin Heidin Korttipaja.

Osallistun kortilla Korttisirkuksen haasteeseen, jossa on aiheena Tähdet ja/tai lumihiutaleet.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Punaanen tähti

Punaanen on ruma färi, tapas paappa sanoa, kun olin lapsi.  Paappa oli syntynyt 1901 ja kannanotto oli vahvasti poliittinen. Oma tyttäreni, s. 2001,  hokee nykyään samaa, mutta hänen kannanottonsa on puolestaan esteettinen. Näin ne asenteet silti kulkeutuu sukupolvelta toiselle. =)

Jälleen lahjaksi saatu leimakuva, tällä kertaa Merviltä, kiitos ihanuudesta! =) Tämä on Penny Blackin tämänvuotista uutta joulusarjaa, kaunis kuin mikä tämäkin. Mä olen tällaisten perinteisten jouluvärien kannattaja, kuten olet varmasti huomannut, jos olet täällä ennenkin käynyt, punainho ei siis itseäni vaivaa.  Muutama tippa kullanväristä pearlmakeria vielä ympärille ja chalkseja reunoille, muuta tämä kortti ei mielestäni kaipaa.

Korttipohja on käyttämäkseni iso, 18 x 15 cm tai jotain sinne päin. 

Askartelukirppikseltä ostamani tekstileikkeen maalasin siveltimen avulla samaisella pearlmakerilla. Kiva huomata, että onnistui. Taustapaperi on K&Companyn lehtiöstä. Jotain tuohon reunoille olisi voinut laittaa, vaan enpäs laittanutkaan. =)

Penny Black and Allsort Challenge: Get ahead for Christmas