Kyläilimme meille hyvin rakkaiden ihmisten luona toissapäivänä, ja tuntia ennen lähtöä sain päähäni tehdä heille kortin. Turhan paljon ei siis aikaa hukattu kortin kasaamiseen, tuon vihreän suikaleen olisin ehkä vaihtanut muuten toiseksi.
Mutta aurinkoinen tästä tuli, kuten oli tarkoituskin, ja suurelta osin tuon ihanan leimakuvan ansiosta, johon ihastun joka kevät uudelleen. Kiitos tästäkin, Penny Black!
Challenge: Cute Card Thursday (Springtime)
perjantai 28. helmikuuta 2014
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Yks ruusu piisaa
P*skarteluhaasteessa on aiheena bingo ja sieltä bongasin rivin kukka -x- 3D. Ne 3D:t on tuolla kukkien alla tarroina, ja x olkoon vaikka roosa, sitä kun kortissa piisaa.
Olen siivoillut askartelukaappiani ja tuskastunut kuviopapereiden määrään. Niinpä tämän kortin alkuperäinen idea oli tuhota mahdollisimman paljon tuota taustapaperia. Onnistuinkin aika hyvin mielestäni, ei jäänyt edes silppulaatikkoon kuin yksi pieni lirvu.
Nuo tekstileikkeet ovat niin ihania, että ostaa päräytin niitä monta pussillista Heidin Korttipajasta. Ihanan simppeleitä käyttää, ja kuitenkin viimeistellyn näköisiä.

tiistai 25. helmikuuta 2014
Annetaan hyvähän kotihin
EDIT: Meni jo!
Siivoilin tuossa askartelukaappiani ja huomasin hukkuvani kuviopapereihin. Kasasin ylimääräisistä pinon, jossa on sekalainen lajitelma erikokokoisia kuviopapereita, osa kaksipuoleisia.
Jos haluat tällaisen pinon itsellesi, lähetä mulle osoitetietosi osoitteeseen lakialla@luukku.com ja pistän sulle kuoren postiin. Nopein voittaa.
Toiseen kuoreen keräsin leimakuvia, joita en enää käytä. Ne on leimattu vesiväripaperille (vahvuus 200 mg) VersaFine-musteella, eli soveltuvat parhaiten akvarellikynillä tai muilla veden kanssa käytettävillä väreillä lotraamiseen. Jos haluat tällaisen kuoren itsellesi, lähetä osoitetietosi yllä olevaan osoitteeseen.
Kerro siis viestissäsi, haluatko kuviopaperit vai leimakuvat.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Hiihtolomahaastet
Laitan nyt kerralla näytille kaikki nämä kortit, joihin sain ystävältäni Satulta värkkejä pussillisen verran. Kyllä on mennyt pari päivää joutuisasti, kun olen materiaaleja käännellyt ja niistä suunnitellut kokonaisuuksia.
Tässä kortissa Satulta saatua ovat leimakuva, kullanvärinen peilikartonki kuvan takana, höyhen ja ruusukuvioinen paperi. Näitä valitessaan Satu on varmaan itsekseen hykerrellyt, mennään kovasti yli oman mukavuusalueeni, ja hyvä niin. =)
Omaa on siis vain kullaväriset koristehelmet, ruusupaperin kullavärinen tausta ja ääriviivatarra. Tildan helmet on pearlmakeria ja juomalasissa on kullanväristä kimalleliimaa. Ai niin ja koko lasi on silattu glossyllä, kiiltelee kivasti.
Tämä kokonaisuus oli hankalin saada kasaan, mutta niin vaan tuli jotain värkättyä. Satulta saatua on leimakuva, ruskea pitsinauha, nuo virkatut orvokit ja kaunis Maja Designin taustapaperi. Tildan asun värit tais jäädä turhan vaisuiksi, mutta joskus näinkin. Omaa on vain ruskea taustakartonki, pikkukukat ja ruudullinen Maja Designin paperi.
Ja tyylistä toiseen renkaat vinkuen. Tässä on enää kolme Satulta saatua: teksti, höyhen ja tuo suloinen jalanpohjanauha. Leimakuvankin olen tainnut ammoin leimata Satun leimasimella, joten senkin voi melkein laskea. Omaa ovat taustapaperit (jämäpalajoja) ja vaaleanpunaiset tarratimantit. Satun pussissa olisi ollut pinkkejä, mutta ne tuntuivat turhan räväköiltä.
Tämä kortti lähtee keskosten korttikeräykseen Kätilöopistolle. Ajattelin, että höyhentä on mukava silittää, on hento ja pehmoinen kuin pienen ihmisen iho.
Tässä onkin Satulta vain nuo upeat vihreät stanssatut kuviot. Sopivat mielestäni oivasti yhteen tämän First Editionin paperin kanssa. Tämänkin leimakuvan olen jostain saanut, joten lainakamaa on tässäkin siis käytetty. Ajattelin jatkaa Magnolioilla, kun nyt vauhtiin pääsin.
Olihan kiva rupeama! Vielä on yksi Satun antamista leimakuvista värittämättä ja jotain muutakin käyttämättä, niitä ilmestyy varmaan tulevia kortteja piristämään.
Johonaki muualla
Tämä Tilda ei taida ihan kotimaassa surffailla, kovasti tuntuis houkuttelevalta tehdä matkaseuraa noihin maisemiin. =)
Sain työkaveriltani ja ystävältäni Satulta mahtavan pussillisen kaikenlaista askarteluihanuutta ja haasteen tehdä niistä kortin tai kortteja, joissa käytän vähintään viittä tavaraa pussin sisällöstä. Haastettakin Satun pussi tarjosi, sillä juttuja oli monissa eri väreissä ja tyyleissä. Ihana idea ja todellinen piristys, kiitos Satu tästä! =)
Tässä korteista ensimmäinen. Kaikki kuvat olivat Magnoliaa, koska niiden käyttäminen ja värittäminen on mulle iso haaste, kuten Satu hyväkäs hyvin tietää. =) Olen käyttänyt pussista tähän tumman turkoosin värisiä taustakartonkeja, leimakuvan, oranssin paperin, pilven ja numerot.
Omia värkkejä on vain tuo Maja Designin sininen taustpaperi ja oranssit haaraniitit. Reippahasti tiputtelin Stcklessin Diamond-liimaa kuvan päälle.
Lisää kortteja kasailen tässä pikkuhiljaa, vaikkakin tuo 5 tavaraa/kortti ei kaikissa toteudu ainakaan tällä menolla...

lauantai 22. helmikuuta 2014
Tultihin porukalla
Ostin tällaisen leimasinihanuuden HuutoNetistä. En voi vastustaa näitä Penny Blackin hiiriä, ovat nämä sellaisia veitikoita.
Pallossa on glossya, pakettinauhoissa kimalleliimaa ja kukissa pearlmakeria, joten tehosteaineilla on leikitty. Muutenhan kortti onkin ihan huippusimppeli. Keltaisia ylänurkkia en aikonut aluksi laittaa, mutta jollain piti saada peittoon ruma punainen tahra, jonka huitaisin pearlmakerilla. =)
Ihana leimasin, ai että. Ja meillä alkoi eilen hiihtoloma, joten kortteja on odotettavissa lähipäivinä enemmänkin.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Kevätkeijukaanen
Tämänkin High Hopesin leimakuvan olen saanut aikoja sitten, viimein ryhdyin sitä värittämään. Tausta on ihan samanlainen kuin perhoskortissa tuossa pari postausta alempana, oli kätevää tehdä kaksi kerralla kun kerran ryhtyi taustapapereita kolmioiksi leikkelemään. Taustapaperit ovat siis Maja Designia.
maanantai 17. helmikuuta 2014
Vauvaalua
Olen joskus saanut tällaisen suloisen Magnolian leimakuvan. Siitä siis tekemään korttia keskosille suunnattuun keräykseen. Kortissa ei ole mitään kovin kummoista, paperit First Editionin ja alunperin valkoisen tekstileikkeen väritin kermanväriseksi chalkseilla.
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Kevähän korvalla
Tällä onkin sitten kiva osallistua Mervin hienoon haasteeseen, jossa on tosi upea palkinto. Käypä kurkkaamassa täällä.
Paperit ovat Maja Designin Vintage Spring-lehtiöstä. En raaskinut niiden kauneutta paljon peittää, joten malli on taas simppeli.
Challenge: Penny Black Saturday Challenge (For Someone Special)
Mervi´s Candy and Challenge (To a Firend/ Everything Goes)
lauantai 15. helmikuuta 2014
Kauniita unia, pikkuunen
Tässä taas yksi kortti keskosille suunnattuun keräykseen. Tausta on tehty jämäpaloista ja samoista papereista leikelin kukat ja perhoset. Mulla on nyt jokin perhossyndrooma, niitä lehahtelee joka korttiin. =) Teksti on kuvioleike, joita pitäisikin hommata äkkiä lisää.
Osallistun tällä Villakeijun kortteiluhaasteeseen, jossa käytetään nimenomaan silppuja.
Osallistun tällä Villakeijun kortteiluhaasteeseen, jossa käytetään nimenomaan silppuja.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Perhoosia
Mulla on valtavasti Maja Designin papereita, kuten jokainen tässä blogissa vieraillut on saanut huomata. Jotkut arkit ovat niin kauniita, etten raaskisi niitä edes käyttää, mutta nyt päätin ottaa just niitä käsittelyyn. Tällainen lila-vihreä yhdistelmä on ihan lempparini, vaikka värit aika vaaleita ovatkin. Keväisiä!
Tuon kauniin perhosen olen saanut Minnamannalta, muuten kaikki kortin paperit ja koristeet ovat Majan arkeista leikattuja. Tekstin leimaukset meni hyvästä yrityksestä huolimatta vinoon, mutta pitäähän sitä käsityön jälki näkyä. =)
Perhosten siivissä on Sticklessin Diamond-kimalleliimaa, mutta tässä se ei juurikaan näy.
Tässä samalla HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ sinulle! Kiitos kun tulit vierailulle!

torstai 13. helmikuuta 2014
Kimaltehes
Penny Black and More @ Allsorts Challenge haastaa tekemään kortin, joka loistaa ja kimaltaa. Laitoin siis reilusti kimaltelevia perhosia tasapainoilevan pikkusiilin kaveriksi ja tekstikin on hopeaa. Kuvan olen saanut, taustapaperit ovat First Editionin Blank Canvas-lehtiöstä. Kuvasin kortin vinoon, että perhosten kimallus näkyy paremmin.
Challenge: Penny Black and More @ Allsorts Challenge (Make it Sparkle)
Challenge: Penny Black and More @ Allsorts Challenge (Make it Sparkle)
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Tasapainoolua
Olen saanut tällaisia stanssattuja taustoja, ja niiden avulla piirsin leimakuvan ympärille samanlaisen kuvion. Se on sitten leikattu saksilla eikä näin ollen ole ihan tasainen, mutta mielestäni ihan kiva kuitenkin.
Myös taustapaperin olen saanut. Kukat on leikattu kartongin jämäpaloista, samoin pienet perhoset, jotka on kohotettu tarroilla ja silattu kimalleliimalla.
Myös taustapaperin olen saanut. Kukat on leikattu kartongin jämäpaloista, samoin pienet perhoset, jotka on kohotettu tarroilla ja silattu kimalleliimalla.
tiistai 11. helmikuuta 2014
High Hopes Challenge: Birthday
Sain kunnian toimia vierailijana High Hopes-haasteessa. Aiheena on syntymäpäivät, ja onneksi multa löytyy tälläinen lohikäärmekaveri, joka aiheeseen sopii.
En ole väreihin ihan tyytyväinen, mutta menee tämä näinkin. Paperit ovat saman paperin kaksi puolta, oranssi eri sarjaa. Oranssit tähdet päällystin glossylla, sinisiin tarratimantit. Numero on väritetty ääriviivatarra, jonka saa siis helposti muutettua toiseksi tarpeen mukaan.
I´m honored to be a guest at the High Hopes Challenge, the theme is Birthday. Thank you for stopping by and greetings from Finland!

maanantai 10. helmikuuta 2014
Väriä sohojon keskellä
Tässä nämä kaksi muuta korttia, jotka kasasin K&Companyn papereista ja 3D-tarroista. Kamera ei pysty hyvästä yrityksestä huolimatta toistamaan värejä koko komeudessaan, mutta saa näistä jonkinlaisen käsityksen.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Vain tarroja paperilla
Muistan hyvin, miten haltioissani olin, kun sain ekan kerran käsiini paperikon, jossa oli näitä K&Companyn Amy Butler-papereita. Mitkä värit! Myöhemmin ostin Kruununjalokivestä saman sarjan 3D-tarroja, ja molemmat jäivät unhoon tuonne askartelutarvikkeita pursuavaan kaappiin.
Nyt iski inspis, ja tehtailin tarvikkeista kolme korttia. Tässä niistä ensimmäinen, tulen väreissä. Vieläkin jään tuijottelemaan tuon taustapaperin kauneutta. Sääli, ettei näitä enää saa mistään.
Teksti on muuten väritetty tarra. Eli tässä kortissa ei ole leimasinta käytetty ollenkaan, mikä on kyllä mulle tosi harvinaista

torstai 6. helmikuuta 2014
Parikilooselle
Keskosille pyydetään kortteja, joita voi antaa, kun esim. yhden ja kahden kilon paino saavutetaan. Tässä siis onnittelut kaksikiloiselle. Suloisen kuvan olen joskus saanut, paperit ovat jämäpaloja.
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Kaikkista piänimmille
Kätilöopiston keskosille kerätään kortteja, lue ohjeet täältä ja tule mukaan!
Tein näitä pari kappaletta. Ilmapalloissa on glossya ja kukissa pearlmakeria, muuten hyvin simppeli kortti. Taustapaperi on varmaan ensimmäisiä, joita olen hankkinut, onkin jo aika päästä korttiin. =)

tiistai 4. helmikuuta 2014
Uskomatoon mäihä
Kyllä kannatti osallistua itselle ihka uuteen haasteeseen. Löysin nimittäin High Hopes Challenge-haasteen ja lähetin sinne kuvan tästä merirosvokortista, ja onnetar nappasi sen voittajaksi. Jiihaa!
Palkinnoksi sain valita yhden heidän leimasimistaan, ja löysin aivan ihanan tanssivan papukaijan. Se olisi kiva laittaa koulussa lasten vihkojen reunaan: 10 pistettä ja papukaijamerkki! Toivottavasti leimasin on vielä saatavilla.
Lupauduin myös vierailevaksi DT:ksi ensi viikolle. En omista kovinkaan montaa High Hopesin leimakuvaa, toivottavasti haaste on sellainen, jossa voin jotain niistä käyttää. =)

Helemat hulumuamahan
Tein tilauksesta tällaisen tanssahtelukortin. Balleriinalle on puettu mekko samasta paperista, jota on taustalla, olen vain varjostanut sitä violetilla. Aikamoinen ero, vai mitä? Tein kortista hempeän, ihan ladyn ilmeen inspiroimana.
maanantai 3. helmikuuta 2014
Nuarimmaaselle
Meidän kuopus täytti eilen 13. Tyttö rakastaa sinistä ja kovin ihastunut kaverinsa koiranpentuun, joten kortin teema tuli siitä. Illalla luettiin yhdessä tytön vauvakirjoja, onneksi on tullut kirjoitettua edes jotakin muistiin pienen ihmisen kehityksestä.
Leimasin on Lili of the Valleyn, paperit Maja Designin Lantliv-paperikosta.
Leimasin on Lili of the Valleyn, paperit Maja Designin Lantliv-paperikosta.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Postlooralla
Askartelutaivaan Penny Black-haasteessa on helmikuun aikana aiheena resepti: eläin, punaista ja yksi nappi. Tässä DT-kortissani on varmaan vähän jouluinen tunnelma, mutta kyllä tämä ystävänpäiväkortistakin menee. Punaisia nappeja mulla olikin tasan tuo yksi, hyvä kun tuli käyttöön. Leimakuva on saatu ja paperit jämäpaloja. Sinistä pearlmakeria lisäilin sinne tänne, ja teksti on tosiaan itse kirjoitettu, kuten näkyy. =)
lauantai 1. helmikuuta 2014
Tuulta päin!
Vielä yksi merirosvokortti. Leimakuva on edelleen High Hopesin sarjaa. Koristeet puolestaan ovat Paperinauhasta ostettuja nappeja. Noita kultarahoja olisi saanut pussissa olla enemmänkin, ovat niin hienoja! Taustalla on Euroopan kartta-aiheinen skräppipaperi, jota pahoinpitelin ressaajalla ja ruskealla musteella.
Alempana postaus blogini arpajaasten voittajista. Klikkaa tästä ja käy kurkkaamassa. Kiitos osallistujille ja onnea voittajille! =)
Alempana postaus blogini arpajaasten voittajista. Klikkaa tästä ja käy kurkkaamassa. Kiitos osallistujille ja onnea voittajille! =)
Arpajaasarvonta
Lämmin kiitos kaikille, jotka osallistuitte arpajaisiini! Osallistujia tuli ihan uskomaton määrä, 48! On ollut ilo seurata kommenttejanne ja näin vähän tutustua teihin, jotka täällä käytte.
Netin ihmemaan arvontageneraattori laitettiin äsken hyrräämään ja se ilmoitti, että voittaja on uskollinen lukija ja kommentoija
Netin ihmemaan arvontageneraattori laitettiin äsken hyrräämään ja se ilmoitti, että voittaja on uskollinen lukija ja kommentoija
Onnea, Ritva! Laitathan osoitetietosi tulemaan, niin lähetän palkinnon sinulle.
Ja koska osallistujia oli näin paljon, annan vielä toisenkin lahjan. Sen lähetän lukijalleni, joka on todella ahkera kommenttien jättäjä, hänen iloiset tervehdyksensä ovat monet kerrat ilahduttanut tässä jo useamman kuukauden ajan. Tämä voittaja löytyy blogista
Lähetätähän osoitetietosi, niin paketti lähtee matkaan.
Kiitos kaikille ja oikein mukavaa askarteluvuoden jatkoa kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)