Saimme yllättävän suruviestin, kun nuoruusaikainen ystävämme oli saanut äkillisen sairaskohtauksen ja kuollut. Emme ole valitettavasti olleet pitkään aikaan tekemisissä, tiet ovat vieneet niin eri suuntiin, mutta pysäyttävä uutinen oli silti.
Tein osanottokortin surukotiin. Käytin Stampin´ Upin leimasinsettiä ja idean löysin Pinterestistä.
Olo on voimaton, kun ei voi muuta tehdä. Mutta ehkä tällaiset pienet muistamiset kuitenkin lohduttavat edes himpun verran.
keskiviikko 31. lokakuuta 2018
tiistai 16. lokakuuta 2018
Enkelin siipien havinaa
Tein kaverini ihanalle poikavauvalle kastekortin. Kuva on otettu turhan kovassa kiireessä, olin jo myöhässä menossa vauvaa ja äitiä katsomaan, joten yhden kukan terälehti on kääntynyt nurin ja enkelin mekon tähdistä puuttuu väritön kimalleliima. Kimalteen lisäsin kuvan ottamisen jälkeen, mutta kukkaa en huomannut. No, onneksi saaja on kortintekijä itsekin, joten ymmärrystä riittää. =)
Leimasin on Stampendousin ja paperit Maja Designin.
Leimasin on Stampendousin ja paperit Maja Designin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)