maanantai 28. marraskuuta 2016

Taivahalta tuloo höytyvää

Toinen kortti tällä ihanalla Penny Blackin leimakuvalla. Satun stanssauslaite on ollut lainassa, kuten näkyy. Paperit Maja Designin. Lumi on pörhistetty funflockilla, näkyy paremmin tässä alakuvassa.

Meilläkin on nyt lunta! Ihana valo!

Allsorts Challenge: Anything Christmas


perjantai 25. marraskuuta 2016

Hei, Kuuraparta

Ostin vuosi sitten tämän Purple Onion Designsin leimasimen, nyt ensimmäinen väritys. Kovasti on kylmiä värejä tässä tullut käytettyä, mutta tällä kertaa näin.

Taustapaperit ovat kaikki samasta lehtiöstä, jonka nimen olen unohtanut. =) Reunoille olen vetäissyt violettia mementon mustetta.

torstai 24. marraskuuta 2016

Jouluunen pyyntö

Toinen enkelikortti, nyt aletaan päästä vauhtiin!

Tämäkin leimasin on Lili of the Valleyn, ja paperit First Editionin Silent Night-lehtiöstä. Kokonaista kolme lehtiön sivua tähän sainkin upotettua.

Reunoja on ressailtu ja kimalleliimaa lisäilty, siinäpä se. Kuva pääsee näin mielestäni hyvin oikeuksiinsa.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Siipien suajas

Sain viikonloppuna tehtyä viisi korttia! Viisi! Pitkän hiljaiselokauden jälkeen se tuntuu aivan mielettömältä saavutukselta. =) Välillä olen jo tympääntyneenä katsellut korttivärkkejäni ja ajatellut, että saisin myydä kaikki pois. Nyt olo on suorastaan helpottunut.

Viidestä kortista kolme on samantapaisia kuin tämä, eli ihan uusia ideoita ei viittä syntynyt, mutta ei haittaa yhtään. Enkelileimasin on Lili of the Valleyn, ja paperit First Editionin lehtiöstä Silent Night. Samoja papereita käytin pukemistekniikan avulla enkelin mekossa ja siivissä.

En laittanut tähän mitään tekstiä, koska kortti sopii mielestäni muuhunkin ajankohtaan kuin jouluun.

Koukussa Kortteihin-haaste: Kultainen kosketus tai hopeinen hipaisu

lauantai 19. marraskuuta 2016

Jouluviaraalulla

Tämä ihana Penny Blackin leimakuva on melko haastava väritettävä noiden lumihiutaleiden takia. Mutta mukava oli pitkästä aikaa näitä väritellä. Lumeen tuli säihkettä kimalleliimalla.

Paperit ovat Forever friendsin lehtiöstä.

Penny Black and More @Allsorts Challenge: Anything Christmas

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Myätätuules

50-vuotiskortti naiselle, joka harrastaa purjehdusta.

Leimakuva on muistaakseni Finnstamperilta, paperit Maja Designia. Tähdet haaraniittejä ja tekstileikkeet embossattu hopeisiksi.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Annetaan leimakuvia hyvään kotiin

Siivoilin kaappejani ja totesin, että mulla on melkoinen määrä valmiiksi leimattuja kuvia, joita en todennäköisesti ikinä tule käyttämään.

Kuvia on yli 170 kpl. Suurin osa on leimattu hyvälaatuiselle akvarellipaperille, mutta mukana on myös muutama ohuemmalle paperille leimattu kuva. Musteena lähes kaikissa musta VersaFine.

Leimakuvissa on paljon Magnoliaa, mukana reilusti jouluaiheisia mutta myös muita. Magnolian kuvat eivät vain enää oikein puhuttele, joten antaisin ne mielelläni sellaiselle, joka niitä käyttää. Mukana on myös muutaman muun valmistajan kuvia, mm. Penny Blackiä.

Jos haluaisit tällaisen kuvapaketin saada ja olisit valmis maksamaan sen postikulut, ota yhteyttä sähköpostitse lakialla(at)luukku.com. Ensimmäinen saa paketin.

EDIT: Ehti mennä jo! Mutta seuraile blogia, näitä voi tulla vielä lisää.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Voi riamun päivää

Leimaillaan ja väritellään-haasteessa tehdään marraskuussa joulukortteja.

Tässä ohjeistusta: Tee joulukortti jonka aihe on vapaa. Kortti tulee säilyttää myöhempää käyttöä varten sillä kaikki haasteeseen tulleet kortit lähetetään eteenpäin. Eli kukin haasteeseen osallistunut saa postitse jonkun toisen tekemän kortin tästä haasteesta, joulumieltä tuomaan.


Oman DT-korttini leimakuva on Penny Blackin lumitanssia esittävä hiiri. Taustapaperit ovat Maja Designin viime joulun kokoelmasta, leimasin Finnstamperilta. Koristeena muutama lumihiutale ja pienenpieniä timantteja sekä kimalleliimaa.

Kovasti on ollut hiljaista korttirintamalla. Jospa se tästä.