sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Korttirinki 3/4 Paljahin varpahin

Kolmas korttirinkimme kuori saapui alkuviikosta, lähettäjänä Anitta. Tosi kauniita, lempeän murrettuja värejä, tykkään näistä kovasti! Paperit ovat Lili on the Valleyn. Olen heidän lehtiöitään usein ihaillut, mutten ole malttanut edes kimppatilauksissa ostaa. Pitäisi ehkä malttaa. =)

Mukana oli siis kaksi 15x15 cm:n kartonkia. Leikkelin niistä siivuja, niin että sain kaikkiin reunoihin kehykset. Upeat kukat laitoin kaikki tähän. Käyttämättä jäi oikeastaan vain kaunis pitsi ja ruudullinen saman sarjan paperi, niille löytyy käyttöä taatusti myöhemmin. Kesäisen kepeä leimakuva on Mo Manningin End of Summer.

Seuraavaksi onkin sitten mun vuoro kasata kuori. Olen ihan häkeltynyt kaikista ihanuuksista, joita rinkiläiset ovat lähettäneet, omat materiaalit vaativat nyt sitten tarkkaa syyniä.

Muiden rinkiläisten kortit löydät täältä: Sari, Annika ja Anitta.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Sarin korttirinki: Keväästä

Sarin korttiringissä oli vuorossa Annika, ja tosi ihanan keväisen materiaalikuoren hän meille lähettikin. Taaskaan en muistanut ottaa kuvaa materiaaleista, ennen kuin olin jo niitä alkanut silputa ja värittää, mutta lopullinen korttini näyttää joka tapauksessa tältä.

Leimakuva on Stampendousin Bluebird Branch. Oikein piti netistä katsoa, millaiset värit näillä sinilinnuilla on, ja upeita siniruskeita sirkuttajia sieltä löytyi. Omat värini eivät tee oikeutta oikeille linnuille, käykääpä tutustumassa.

En oikein osaa käyttää nauhoja, mutta tämä oli niin upean keväisen värinen, etten malttanut jättää pois. Kauniit kolmiulotteiset lehdet on tehty Floral Punchilla.

Kortti ei ole oikeastaan yhtään mun tyylinen, mutta sepä on yksi kortteilun ihanuuksista: tyyliä on lupa vaihtaa mielin määrin. =)

Muiden rinkiläisten kortteja pääset ihailemaan täällä: Sari, Anitta ja Annika.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sarin korttirinki: Miähistä

Pääsin mukaan Sarin korttirinkiin, jossa me neljä naista lähetämme vuoroviikoin toisillemme materiaalikuoren. Ensimmäisen kuoren lähetti Sari itse, ja kuten näkyy, kaikenlaisia ihanuuksia sieltä paljastuikin!

Korttirinkiimme kuuluvat siis Sari, Anitta ja Annika. Käypä kurkkaamassa heidän hienoja korttejaan!

Kuviopaperit ovat Graphic 45:n tuotantoa, auto leikattu Marianne Designin stanssilla Classic cars, samoin rattaat on stanssattu. Lisäksi kartonkia, erilaisia puolihelmiä ja tuo hieno musta verkko, nähtävästi sekin stanssattu. Tähän vielä Annikalta lainattu kuva koko paketista. Niin kuin näkyy, vielä jäi paljon ylikin.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgi8VLbL_3DgVOMyxXfI89jfig2QqVBqtnBLy_6NBwGxZFhKYJUqHNYzvKTizPzJEiozfsrz1ybLVkvirXLM1BE3nl4xQHSvuMLSlGXGrU2tiZCx4eD2dkB3rZfgk2evwG7bhe0ISH-5Q0/s1600/P4070002.JPG

Oma korttini on aika simppeli. Auto ja iso ratas on kohotettu 3D-tarroilla, muuten tämä on pelkkää sommittelua. Vähän harmittaa, kun tuo ympyräpaperi jäi noin oudosti vinoon, mutta jospa siitä tulisi pientä eteenpäin menemisen tuntua.  Vasempaan yläkulmaan ajattelin lisätä kartonkileikkeenä numeron, jos kortti vielä jollekin synttärisankarille päätyy.

Kiitos, Sari! Tosi kiva tämä rinki!


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Muarille

Tein Koukussa kortteihin-sivuston Leimaillaan ja väritellään-haasteeseen huhtikuun GDT-kortiksi äitienpäiväkortin. Leimasimena tuli olla Stampendousin leimasin ja haasteeseen kuuluu myös kiva malli.

Valitettavasti oma korttini ei ihan seuraa mallia tarkasti ja muutenkin jäi tästä vähän valju olo. Kukat embossasin valkoisella ja väritin inkteseillä, samoja värejä käytin tekstileikkeisiin. Maja Designin papereiden reunat ressasin, mutta varmaankin ne olisi vielä voinut myös mustettaa. Tai jotain.

Mutta jospa äitini, joka itseään muoriksi kutsuu, tämän silti hyväksyy. =)

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Yks pitkävartinen tilaukses



Mieheni sisko täyttää viikon päästä 50 vuotta, joten korttia oli aika ruveta tekemään. Kuvaksi valikoitui Penny Blackin Long stem cuties ja papereiksi Maja Designia. Värit ovat luonnossa vaaleammat kuin tässä. On vaan niin pilvinen päivä, että piti kuvata kirkasvalolampun valossa.

Embossasin nuo tekstileikkeet hopeanvärisiksi. Numeroleikekin on samaa hopeaa, muttta valaistus tekee siitä tummemman. Runsaalla kädellä ripottelin reunoille pikkukukkia, ovat niin suloisia. Ne on samaten leikattu Majan paperinrippeistä.

Penny Black and More @ Allsorts Challenge: Birthdays

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Valo voittaa pimeän

http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2009-03-12/valo_varjo_ja_jokin_selittamaton/f7942a72ab7f7eaab7892fd0448b860d/@@images/8e9322d9-8244-4611-a1a9-d54d0e060e4b.jpeg
Kuva: Minna L. Immonen

Pääsiäiseen herätä saan
ja kirkkauteen valloittavaan.
Herramme ei hautaansa jää.
Jeesus nyt on ylösnoussut!

-Anna-Mari Kaskinen-

Iloa ja valoa sinulle pääsiäisaamun verran!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Puput purkis

Kyllä nyt ottaa hietaan tämä korttien tekeminen. Pääsiäiskorttejakin vein postin kuljetettavaksi vain tämän yhden ainoa kappaleen. Kun ei irtoo niin ei irtoo.

Kuva on Penny Blackin ja paperit lehtiöstä, jonka valmistajaa en nyt saa mieleeni. Pienet kukat tein upouudella leikkurillani, jonka ostin meidän viikonloppureissulla Vantaan Flamingon Sinellistä. Tekstileimasin on vissiin Finnstamperilta.

Jospa se tästä taas, kun tulee tuo pääsiäisloma.

Osallistun kortilla P*skarteluhaasteeseen, siellä aiheena aprillinpäivän kunniaksi Kaikki käy.