Vielä viimeinen ylioppilaskortti, joka lähtee luonnollisesti myöhässä matkaan. Ensi keväänä pitää olla vähän paremmin asialla näiden valmistujais- ja ylioppilaskorttien kanssa, kerta kaikkiaan. =)
Kortissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta halusin tämän tallentaa, koska käytin pojan taustan värittämiseen akvarellikyniä, en chalkseja. Lopputulos on mielestäni hyvä. Käytin kolme eri sinisen sävyä, niin kuva erottuu paremmin.
lauantai 25. kesäkuuta 2016
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Nuarimmaasen rippijuhula
Meidän nuorimmainen pääsi ripille viime lauantaina Aholansaaressa. Tyttö rakastaa sinistä, joten sitä halusin korttiinkin laittaa. Enkelileimasin on Nea-Idean, paperit Maja Designia.
Oman lapsen korttiin haluaisi panostaa, tehdä jotain ekstrahienoa ja henkilökohtaista. Suunnittelin korttia kauan mielessäni, vaihtelin leimakuvia ja papereita, kortin muotoa, taittelua, koristeita. Kortista tuli kuitenkin hyvin simppeli ja tavanomainen. Ajattelin lopulta sitä tehdessäni, viimeisenä mahdollisena iltana kuten arvata saattaa, että tärkeintä on kuitenkin se tunne, jolla kortti tehdään ja annetaan, ei taitokikkailut. Ja että rimaa voisi vähän laskea, äitikin. =)
Toivottavasti sisin tunne välittyi tyttärelle. On niin kovin rakas.
Konfirmaatio oli kaunis ja lempeän rauhallinen. Oli hieno juhla.
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Lämpööset onnittelut
Siskoni täyttää huomenna 50 vuotta. Hän soittelee innokkaasti huilua, veljeni soitti lapsena selloa ja itse tykkään laulaa, joten korttiin oli hyvä laittaa nämä Pennyn kissat musisoimaan. Väreiksi valikoituivat sattumalta sellaiset, että voin kortilla osallistua pitkästä aikaa P#skarteluhaasteeseen, jossa aiheena ovat keltainen, oranssi ja punainen.
Paperit K&Companyn, tekstileikkeet Heidin Korttipajasta ja nuotit haaraniittejä.
Paperit K&Companyn, tekstileikkeet Heidin Korttipajasta ja nuotit haaraniittejä.
maanantai 20. kesäkuuta 2016
Mainesta ja kunniaa
Voi veljet!
Uskomatonta, mutta korttini valittiin yhdeksi Penny Black Saturday Challenge-haasteen viidestä suosikista! Olen tosi otettu! =)
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Köppäänen kaveri?
Olen ollut muutaman vuoden neljän naisen porukassa tekemässä Herättäjä-Yhdistyksen Hengelliseen kuukauslehteen juttuja lapsille Köppäsestä. Köppänen on tällainen isokorvainen kaveri, joka ilmestyy ekaluokkalaisen Sannin elämään mumman lahjoittaman virsikirjan välistä. Köppänen on asunut kirjassa vuosikymmeniä, ja osaa siksi virret etu-, taka- ja keskiperin, ja siteeraa niitä sitten sopivissa ja sopimattomissa paikoissa.
Köppäsen kuvan on alunperin piirtänyt pieni tyttö, ja yksi ryhmäläisistämme piirsi kuvasta kaavat ja ompeli Köppäsen meitä ilahduttamaan. Lehdessä olleista kertomuksista ja kuvista on nyt koottu kirja, joka julkaistaan Vantaan Herättäjäjuhlilla heinäkuulla.
Kunnon supertähden ja teinisensaation =) tavoin Köppäsellä on myös oma video YouTubessa. Voit käydä katsomassa sen tästä osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=5Mr_UxoZ1b4

torstai 16. kesäkuuta 2016
Ruutuusella nurmikolla
Synttärikemut ruutuviltillä ruutunurmikolla ruutupallojen katveessa. Ou jeah. =) Tulepa mukaan tähän blogihyppelyyn, lehmän esimerkkiä seuraten:
Happy 8th Birthday, Penny Black Saturday Challenge, one of my alltime favorite challenges! Can´t think of any better way to celebrate than having a picnic with good friends.
Penny Black Saturday Challenge: Birthdays
torstai 9. kesäkuuta 2016
Hevostelua =)
Työkaverille kesäkortti, ei muuta kun täyttä laukkaa kesälaitumille!
Leimasin Penny Blackin, ostin HuutoNetistä. Taustapaperit Maja Design.
Allsorts Chllenge: The Great Outdoors
Leimasin Penny Blackin, ostin HuutoNetistä. Taustapaperit Maja Design.
Allsorts Chllenge: The Great Outdoors
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Kesä kasteloo
Kesänkepeä kortti työkaverille, Penny Blackin takuukesäisellä leimasimella. En lisännyt tällä kertaa tekstiä, vähän noita pienenpieniä akryylitarroja vain.
Näin kesämyrskyä odotellessa tästä vähän osviittaa lempeämmästä kesäkastelusta. =)
Penny Black & More @ Allsorts Challenge: Flower Power
Näin kesämyrskyä odotellessa tästä vähän osviittaa lempeämmästä kesäkastelusta. =)
Penny Black & More @ Allsorts Challenge: Flower Power
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Viälä viimmeenen
Tänä keväänä sain harvinaisen paljon tilauksia ylioppilaskorteista. Tämän tein työkaverin pojalle, jolle annoimme työporukalla kerätyn rahalahjan. Tykkään näistä cabinet-mallisista pitkistä korteista just näihin juhlakortteihin, tulee helposti arvokkuutta jo ihan tästä koosta.
Ylioppilaslakki on Nea-Idean, tekstileimasin taitaa olla Heidin Korttipajasta. Kultakartonki otti ja loppui jo muutama kortti sitten, joten nyt tuli vuoroon hopea. Taustapaperin tekijää en muista, käytössä saman paperin kaksi eri puolta.
Ensi kevääksi kannattaisi näitä ylppärikortteja tehdä varastoon. Ja rippikortteja. Ja valmistujaiskortteja. Ettei tulisi niin kiire kuin tänä vuonna.
Vielä kun löytäisi lakkileimasimen, jossa tuo nauha olisi väritön eikä musta. Oma poika valmistui kokiksi ja hankki valmistujaislakin, ja paljon niitä oli muillakin valmistuvilla. Lakkien nauhan värit vaihtelevat, joten olisi kätevää, kun värin saisi itse päättää.

maanantai 6. kesäkuuta 2016
Google jaksaa yllättää
Ennen tätä blogia mulla oli blogi Vuodatuksessa. Kävi vaan niin köpelösti, että eräänä päivänä sieltä katosivat lähes kaikki ottamani kuvat, joten perustin uuden blogin tänne Bloggeriin.
Eilen laitoin huvikseni Googleen kuvahaun vanhan blogini nimellä ja tadaa! Sinne ilmestyi muutama jo kadonneeksi luulemani korttikuva.
Hymyilytti niitä selata. Aika paljon on tyyli ja taito muuttunut niistä ensimmäisistä korteista. Mutta tämän ylioppilaskortin halusin säästää. Malli on simppeli ja ihan käyttökelpoinen vieläkin.
Niin että kiitos, Google!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)