sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Aika purjehet nostaa ylähäpäin

Työkaveri jäi lauantaina eläkkeelle. Hän rakastaa merta ja purjehtimista, joten teeman valinta korttiin oli helppo. Sitten vaan alkoi lyödä tyhjää. Kääntelin Maja Designin meriaiheisia papereita eikä mikään tuntunut toimivan.

Lopulta embossasin tämän Finnstamperin siluettileimakuvan hopeiseksi, musta olisi ollut liian synkkä. Taustalle hieroin kahta Mementon erisävyistä sinistä mustetta. Paperit valikoituivat sinisten ja punaisten sijaan harmaina ja tummansinisinä,  niin että yleisilme pysyi rauhallisena. Tekstileikekin sai jäädä värittämättä, samasta syystä. Muutama vaalensininen tarratimantti ja kaksi haaraniittiä koristeeksi. Ei ehkä kovin naisellinen kokonaisuus, mutta meriaiheinen kyllä.

Kortista sain yllättäen sitten aivan ihanaa palautetta. Kortin saaja halasi ja sanoi, että olin vanginnut korttiin hänen sielunsa. Miten ihanasti sanottu! Siinä sitten pyyhittiin silmäkulmia molemmat, kortin saaja ja tekijä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Liitufäriillä

Piti saada käyttöön tuon taustalla olevan Maja Designin paperinjämät. Tein siis niistä ruudukon ja lisäsin violettia chalksia, että väri vähän syveni. Katilta saamaani tapetista tehtyyn piparireunaiseen soikioon sopi soikio paperi, ja siihen Penny Blackin tulppaanit. Leimasin kuvan versamagicilla ja väritin chalkseilla eli liituväreillä. Niillä saa niin mukavan utuista jälkeä.

Onnea-tekstileike on embossattu hopealla ja nurkkiin koristeeksi muutama tarratimantti.

Moon niin lutuunen

Tyttären opettajalle nyt kortti vuorossa. Laatikkokortti, kun olen näihin niin ihastunut, mitat leveyssuunassa 2x 4 cm ja 10 cm, korkeutta 5 cm ja kannet 6 cm. Mulla on nyt oma taittelutyökalu, aivan ihana lauta, jolla ilokseni nuuttailen kaikkea eteen tulevaa. =)

Supersuloinen leimakuva Purple Onion Desings, paperit Maja Design. Koristeena itse leikeltyjä kukkia ja pikkiriikkisiä tarratimantteja. Teksti leimattu irtokirjaimilla.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Opettajien lahajontaa =)

Vanhin lapsemme, pian 20-vuotias, valmistuu ensi viikolla ammattiopistosta datanomiksi. Hän pyysi tekemään muutaman kiitoskortin opettajilleen, ja valitsi kuvaksi nämä Penny hiiret ruusua kantamassa.

Kortit ovat simppeleitä, koska menevät miehille kaikki. Tämä meni ryhmänohjaajalle, joka on auttanut, tukenut ja kannustanut todella hienosti poikaamme nämä kolme vuotta.

Taustapapereista alempi on Basic Greyn, ylempää en muista. Taustalla on Tiimarista hommattua kultapaperia. Kullanväriset helmet ovat pearlmakeria.

Tässä on papereina Maja Designia. Papereiden reunoilla tässä ääriviivatarroja. Näitä tein useamman, mutta mitäpä noita kaikkia kuvaamaan. =) Ruusujen nimilappuihin kirjoitin vielä korttien saajien nimet.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Hääjuhulihin


Olen tehnyt tällä samalla systeemillä pari hääkorttia aikaisemminkin, nyt niitä pyydettiin lisää. Taustapaperit ostin Sinellistä, kukat olen saanut, samoin tuon ylemmässä kortissa olevan vihkiparikoristeen.

Leimakuva eli tuo tekstisydän on embossattua kultaisella. Leimasimen valmistaja on I Brake for Stamps, nimi Large 1 Corinthians. Kukkien keskustoihin käytin kullanväristä pearlmakeria. 

Kullanväriset helmitarrat loppuivat, samoin nuo isot valkoiset kukat. Kukkia en löydä mistään suomalaisesta nettikaupasta, helmitarrojakin vain yhdestä. Onkohan mulla jotenkin vanhahtava maku korttien koristelun suhteen?

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kissit looras

Meidän 17-vuotiaan pojan kokkipuolen ryhmänohjaaja vaihtuu ammattiopistossa kahden vuoden jälkeen. Poika pyysi tekemään erityisen hienon kortin ohjaajalleen, ja minähän tietysti heti ajattelin laatikkokorttia. Olen hurahtanut näihin oikein kunnolla. =)

Korttiin pääsi kaksi Penny Blackin kokkikissaa. Paperit ovat Maja Designin Lantliv-paperikosta. Pienet aterimet ja muut kokkivärkit ostin Paperinauhasta. Tekstileike puolestaan löytyy Heidin Korttipajasta.

Laitan tähän vielä kuvia kortista eri kulmista.







torstai 14. toukokuuta 2015

Kipuflikalle

Ystäväni pyysi tekemään kortin tyttärelleen, joka valmistuu nyt lähihoitajaksi. Olen tiennyt tästä jo kolme viikkoa, mutta kummasti jäi viimeiseen päivään varsinaisen kortin kasaaminen. Joopa joo, jos ei viime tinkaa olisi, tässäkin huushollissa jäisi iso osa asioista tekemättä. =)

Satu vinkkasi tuosta lähihoitajan lupauksesta, jonka sitten etsin ja printtasin netistä. Vähän hieroin chalkseja reunoille, ettei olisi niin ilmiselvästi kopiopaperille tehty tuloste. Leimakuvan olen saanut niin ikään Satulta, tämä on tätä meidän YYA-toimintaa. =) Haaraniitit olen ostanut... jostain suomalaisesta nettikaupasta. Heidin Korttipajan tekstileikkaan embossasin hopeiseksi.

Tein samaaan tilaukseen kaksi surukorttiakin, mutta ne olivat tuttua kaavaa joten en niitä kuvannut.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kiitoksia kokkausopeelle

Meidän poika 17 v. lopettelee toista vuottaan ammattiopistossa kokkilinjalla ja pyysi, että teen hänen opettajilleen kortit. 11 kpl, huhhuh. Niitä on tässä nyt muutama päivä väsätty ja tähän näytille laitan pari, muut olivat hyvin samantapaisia.

Käytin korteissa Penny Blackin What´s Cookig?-leimasettiä, setti on tullut kovaan käyttöön jo muutamassa kuukaudessa. Kaikki kortit ovat kokoa A6, olivat joutuisampia tehdä kuin neliökortit.

Tässä ekassa on Maja Designin paperit. Satulta lainatuilla stansseilla olin mankeloinut kaikki näiden taustat, kyllä tuo erilainen kehys ihan eri fiiliksen kortteihin. Tekstit leimasin Purple Onion Desingsin irtokirjaimilla.

Tähän ja tämän kolmeen sisarkorttiin löytyi paperit osin jämälaatikosta.

Neljä korttia tein tällaisesta kaksipuoleisesta Graphic 45:n paperista, jonka kerran sain salaiselta askarteluystävältä. Ihan vaan paperia kääntämällä sai erilaisen tunnelman korttiin. Pienet lusikat ovat haaraniittejä.


lauantai 9. toukokuuta 2015

Pianisti looras

Työkaveri täyttää tämän kuun lopulla 50, ja juhlimme häntä jo etukäteen eilen työporukan "kevätkarkeloossa". Ai että sai taas nauraa ittensä kipiäksi, oli siis hyvin onnistunut ilta. =)

Työkaveri on armoitettu pianisti ja valtavan mukava ihminen muutenkin =), joten halusin tehdä kortistakin erityisen. Onneksi Katja esitteli blogissaan laatikkokortin tekemisen kaavoineen, niin tuli uutta potkua kortin suunnitteluun.

Tässä mallissa kortin korkeus on 5 cm + 5,5 cm, leveys 10 cm + 4 cm + 10 cm + 4 cm + 2 cm. Vähän korkeammaksi olisi kortti kannattanut tehdä, mahtuisi silti hyvin neliökortin kirjekuoreen.

Leimakuva on Whiff of Joyn Henri, tällä kertaa näin juhlavetimissä. Mustalla värittäminen on tosi haastavaa, mutta tähän olen ihan tyytyväinen. Liimasin kuvan taakse tukevaa kartonkia, niin että kuva pysyy paremmin ryhdissä paikallaan.

Papereista vihertävä on Maja Designia, nuottipaperi jotain tosi vanhaa, en muista valmistajaa. Numerotekstileikkeen embossasin kullalla, tekstileike sai jäädä luonnonvaaleaksi. Koristeena on tällä kertaa vain tarratimantteja.

Osallistun tässä samalla pitkästä aikaa P*skarteluhaasteeseen bingorivillä pop up-kortti - x - neliöitä. Neliöt eivät ole ihan tyylipuhtaita, mutta toivottavasti se ei haittaa.

torstai 7. toukokuuta 2015

Kissi ja push upit

Työkaveri tilasi äitienpäiväkortin, joten sitä piti pikavauhtia ryhtyä kasaamaan. Onneksi oli jemmassa tällainen valmiiksi värittämäni lekottelija. Taustalle Maja Designin Vintage Spring-lehtiön papereita ja muutama kukka + tekstileike, ja niin vaan tuli sekin tilaus hoidettua. Mukavasti tilauksia on nyt tullutkin, itse asiassa kiirettä pitää, kun viikon päästä pitäisi olla 20 korttia tehtynä.

Penny Black and More @ Allsorts Challenge: Dies and Punches

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Yllätysloota

Katjalla oli blogissaan aivan ihana yllätyslaatikon mallinen kortti ohjeineen, ja sitähän piti sitten lähteä kokeilemaan. Jos innostut itsekin, ohjeet löytyy täältä ja jonkinmoinen video täältä.

Laatikko on niin pieni, että se kokoon painettuna mahtuu hyvin kirjekuoreen. A4-kokoinen kartonki riittää mainiosti laatikon tekemiseen, ja kuviopapereita 2 kpl 15  x 15 cm:n palaa.

Käytin kuvina näitä Purple Onion Designin veijareita, myös viirinauha on samaa sarjaa.

Ai että on kivaa näpräämistä! Nyt jo pää kihisee muunlaisia ideoita tähän malliin.

Syrän revittynä

Koukussa kortteihin-sivuston Leimaillaan ja väritellään-haasteessa on toukokuun ajan vuorossa House Mouse-leimasimet ja hieno luonnos. Käykää kurkkaamassa ja osallistumassa!

Sainpa tätä GDT-korttiani varten ihan luvan perästä ostaa tällaisen House Mouse-ihanuuden. Mulla on joskus ammoin ollut toinen saman valmistajan leimasin, mutta sain sillä leimattua niin huonoa jälkeä, että se lähti kiertoon. Tykkään näistä kyllä, mutta en ole sen jälkeen uskaltanut uutta ostaa.

Iloisesti yllätyin tästä hankinnastani. Leimajälki on tosi hyvää ja kuvassa kivasti vihjeitä, mihin varjostuksia väritellä. Ja ovathan nuo kaverukset tosi suloisia, karvoineen kaikkineen.

Taustapaperit ovat mitä lie, ja kortti hyvin simppeli. Pääsee kuva paremmin oikeuksiinsa.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Sarin korttirinki 4/4: Keijuulua

Oli mun vuoro kasata materiaalikuori korttirinkiläisille ja lähettää matkaan.

Olen jemmannut näitä Graphic 45:n papereita, ovat niin kauniita ja toisaalta niin epätyypillisiä omiin kortteihini, etten ole osannut niitä käyttää. Nyt ajattelin, että pyydän korttirinkiläiset tekemään niille taikojaan, jospa itse oppisin samalla jotain uutta.

Kuoreen laitoin siis kolmea erilaista paperia, paria kartonkia, kaksi tagia, 4 nappia, 2 isoa kukkaa, tekstileikkeen, nauhaa, tarratimantteja ja LOTV:n keijuleimakuvan.

Oma korttini ei kyllä onnistunut ollenkaan. Oli muka hyväkin idea peittää keijupaperin keskustasta kuvat ja laittaa päälle leimakuva. No joo, paperi on niin täynnä yksityiskohtia, että kokonaisuus on sekava.

Tytär ei kuitenkaan antanut tätä enää auki repiä, vakuutteli, että joku pieni keijufani tästä vielä ilahtuu. Toivotaan siis niin.

Suutari pysyköön lestissään... Joka tapauksessa rinkiin osallistuminen oli tosi kivaa! Täältä näet muiden rinkiläisten kortit: Sari, Annika ja Anitta.

Kiitää alla autostraada

Sari lähetti korttirinkiläisilleen kuorellisen kaikkea hienoa miesten kortteihin sopivaa tavaraa. En käyttänyt kaikkea ekaan korttiini, joten jäljelle jääneistä materiaaleista sai kasaan toisenkin.  Leimakuva on oma, samoin haaraniitit, muuten taitaa olla tavara Sarilta saatua.

Paperien valmistaja on Graphic 45. Itse asiassa nuo vaaleimmat neliöt ovat omia jäämiäni, muut Sarilta. Leimakuvatekstin värjäsin chalkseilla ruskeaksi ja rattaat embossasin hopeisiksi. Jos mulla olisi stanssauslaite, harkitsisin vakavasti tuollaisen ratasstanssin ostamista.

Sarin materiaaleja jäi vieläkin yli! Oli siis ruhtinaallinen kuorellinen.