lauantai 9. toukokuuta 2015

Pianisti looras

Työkaveri täyttää tämän kuun lopulla 50, ja juhlimme häntä jo etukäteen eilen työporukan "kevätkarkeloossa". Ai että sai taas nauraa ittensä kipiäksi, oli siis hyvin onnistunut ilta. =)

Työkaveri on armoitettu pianisti ja valtavan mukava ihminen muutenkin =), joten halusin tehdä kortistakin erityisen. Onneksi Katja esitteli blogissaan laatikkokortin tekemisen kaavoineen, niin tuli uutta potkua kortin suunnitteluun.

Tässä mallissa kortin korkeus on 5 cm + 5,5 cm, leveys 10 cm + 4 cm + 10 cm + 4 cm + 2 cm. Vähän korkeammaksi olisi kortti kannattanut tehdä, mahtuisi silti hyvin neliökortin kirjekuoreen.

Leimakuva on Whiff of Joyn Henri, tällä kertaa näin juhlavetimissä. Mustalla värittäminen on tosi haastavaa, mutta tähän olen ihan tyytyväinen. Liimasin kuvan taakse tukevaa kartonkia, niin että kuva pysyy paremmin ryhdissä paikallaan.

Papereista vihertävä on Maja Designia, nuottipaperi jotain tosi vanhaa, en muista valmistajaa. Numerotekstileikkeen embossasin kullalla, tekstileike sai jäädä luonnonvaaleaksi. Koristeena on tällä kertaa vain tarratimantteja.

Osallistun tässä samalla pitkästä aikaa P*skarteluhaasteeseen bingorivillä pop up-kortti - x - neliöitä. Neliöt eivät ole ihan tyylipuhtaita, mutta toivottavasti se ei haittaa.

15 kommenttia:

  1. Upea kortti. Hauska ja erilainen rakenteeltaan.
    Pitää käydä se ohjekin katsomassa, jos vaikka innostuisin itsekin kokeilemaan tuollaista korttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Armiida! Ohje on selkeä ja kiva tehdä, tosin aikaa tähän tuhraantuu.

      Poista
  2. No WAU!
    Mielettömän upee.Taidolla ja rakkaudella ystävälle rakennettu!
    Kyllä sinä olet taiva.
    Hyvässä seurassa mahalihaksissa vielä seuraavanakin päivänä muistot :))

    VastaaPoista
  3. No WAU!
    Mielettömän upee.Taidolla ja rakkaudella ystävälle rakennettu!
    Kyllä sinä olet taiva.
    Hyvässä seurassa mahalihaksissa vielä seuraavanakin päivänä muistot :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Sirpa! =) Kortin saaja kyllä tuntui tykkäävän kovasti kortista. Ja tosiaan, mahalihakset ovat vähän arkoina, hyvä merkki. =)

      Poista
    2. Kyllä, kyllä silloin kaikki on mennyt hyvin! :))
      Kyllä varmasti on tykkännyt Kortti on tosi ihana!
      Miksi välliä tulee tullaiset tupla viesti...??? Ihmetyttää!

      Poista
    3. Joo, nämä tuplaviestit kummittelevat mullakin välillä. Tekniikan ihmeitä mitä lie.

      Poista
  4. Makee kortti! Hyvin onnistui väritykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja! =) Opetellaan, opetellaan tuota värittämistä.

      Poista
  5. Johan on näyttävä kortti. Hieno!

    VastaaPoista
  6. Onpa todella hieno kortti. Oikea taidonnäyte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisuli! =) Näiden tekemiseen tulee suorastaan himo!

      Poista

Kiitos viestistäsi, tuu toistekki!