Meillä on neljän keski-ikäisen naisen lauluryhmä. Johtajamme on seurakunnan kanttori, ja esiinnymme lähinnä oman seurakunnan tilaisuuksissa. Oikea nimemme on ihan toinen, mutta keskenämme puhuttelemme toisiamme hormoonisiskooksi. Ja nuorisokuorolaisiksi, meillä kun on seurakunnassa vain kaksi kuoroa, ja kirkkokuorolaisten keski-ikä on perisuomalaiseen tapaan 80+.
Kuoroharjoituksissa toki lauletaan paljon, mutta ihan yhtä tärkeää on keskinäinen nauru- ja empatiaterapia. Näin kesän lähestyessä halusin siis tehdä siskoolle kortit kiitokseksi yhteisestä vuodesta.
Tämä Art Impressionsin tyttökvartetti sopii meille kuin nenä päähän. Väritin kunkin meistä pukeutuneena omaan lempiväriin, ja vähän glitteriä tietysti tyyliä korostamaan. Aurinkolaseissa on glossyä, säihkettä kun olla pitää.
Tähtikuvioinen paperi on Maja Designin, mutta se ei riittänyt kaikkiin kortteihin. Niinpä käytin myös tätä Marianne Designin vanhaa paperia.
Tässä diamond-kimalle näkyy vähän paremmin.
Johtajamme korttiin laitan vielä yhden naishahmon lisää, mutta se ei ole vielä valmis. Eli jatkoa seuraa.
Ihana tuo leimasin - ja kiva ajatus tuo kuorolaisille kortit - ja heh, hormonisysterit.....voin uskoa sen yhdessäolon terapeuttisen vaikutuksen!
VastaaPoistaHyvää vappua ja kevättä!
Kiitos samoin, Ritva! =) Kiva, kun ymmärsit tekstistä kuoromme perimmäisen tarkoituksen. =)
PoistaNo jopa systerit on ihanassa verisiossa =)
VastaaPoistaMutta mikä sinä noista kuvan hahmoita olet ;) ?
Kiitos, Sirpa! Mä olen tuo lila. Pukeudun nimittäin melkein aina lilaan, se on tullut jo tavaramerkiksi.
PoistaJa yhtä hymyä ja lostetta, kuten kuvassa! Eikös ;) !
PoistaJa yhtä hymyä ja lostetta, kuten kuvassa! Eikös ;) !
PoistaNimenomaan. =)
PoistaValtavan ihanat kortit, upea ryhmä teillä;-))m
VastaaPoistaKiitos Mervi! =) Ja ihan totta, meillä on hieno porukka, tapaamisista aina virkistyy.
PoistaHauska! Niin on sun näköinen tuo lilaleidi! :)
VastaaPoistaKiitos Satu! Sellainenhan mä oon, täysverinen lady... =)
Poista