lauantai 28. helmikuuta 2015
Viimmeenen pari
Vielä kaksi ruukullista paperikukkia. Enää muutama jäi paketista jäljelle, olen kuulkaas melkein tyytyväinen itteeni. =)
perjantai 27. helmikuuta 2015
Kukkaruukkuuhin täytestä
Hiihtoloman kunniaksi otin käsittelyyn joskus jonkun haasteen arvontavoittona saamiani kukkia. Ovat aika isoja, joten tavalliseen korttiin niitä on vaikea sijoittaa. Niinpä tein neljä kukkaruukkukorttia, näille kun yleensä löytyy hyvin käyttöä.
Jos kortin idea ei ole sulle tuttu, hyvät ohjeet löytyy mm. täältä (englanniksi) tai täältä (suomeksi.) Kukat ovat siis kiinni varsinaisen kortin yläreunassa, ja kortin saa esiin nostamalla.
Hankalaksi homman teki se, ettei mulla meinannut olla sopivan isoa ja sopivan väristä kartonkia. Niinpä käytin tuota haalean vihreää ja liimasin siihen liilaa päälle. Kortista tuli näin vahvempi ja väri oli omaan silmääni paljon parempi. Oikaisin ohjetta kolmen kanssa niin, että liimasin ruukun reunusläpän ja ruukkuosan reunoiltaan kiinni, niin ei tarvinnut laittaa tuota nauhaa ja sai käytettyä reunusleikkuria.
Vielä on kukkia toinen mokoma jäljellä, nyt vaan pitäisi löytää sopivaa kartonkia lisää.
torstai 26. helmikuuta 2015
Nappikaupoolla
Ostin Heidin Korttipajasta Matha Stewartin leikkurin, jolla saa kohokuvioitua ja leikattua tällaisia isohkoja nappeja. Pakkohan sitä oli heti kokeilla, innoissani tuhosin jämälaatikon kartonkisilppuja. Kortiksi asti pääsivät ensin nämä lämpimät, kirkkaat värit, näitä kun kaipaan tähän vetiseen harmauteen. Kevättä teettää, kevättä teettää, en valita... =)
Eikö muuten löytynyt ihana kissan kuva tuohon oikealle sivupalkkiin? Ihan itsekseni hyrisen, kun tuota katselen. Aurinko armas.
Mutta asiaan. Teksti on leimasin, ja kortti meni piristykseksi ystävälleni, jolla on pahoja reumakipuja selässään. Kortti on muuten cabinet-kokoa.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Kirkkoreissulla
Maskaamallahan se tietenkin onnistui. Kuvasta tuli iso, 14 x 14 cm, joten taustapaperin valintaa ei tarvittu. Peitin leimakuvat post it-lapuilla ja tein musteilla pilvisen taivaan ja nurmikon. Nurmikon olisi voinut tuputella vähän hillitymmälläkin vihreällä, mutta onpahan ainakin elinvoimaisen kesäinen nurmikko tällä seurakunnalla. =) Taivaskin tuli ehkä turhan jytky, vähän tuollaista niskavuori-tyyliä.
Noh. Tekstileikkeen embossasin hopealla. Mietin, millä saisin hääparia vähän paremmin esiin, ja päädyin lisäilemään hopeanväristä kimalleliimaa sinne tänne säihkymään. Kukkien keskustan pikkukukat eivät ole oikeasti noin ruskehtavia, enemmänkin lempeän vaaleanpunaisia. Kamera taas vähän vääristää värejä.
Mutta hyvä oli, kun tuli kokeiltua. Eipä jää vaivaamaan. =)
maanantai 23. helmikuuta 2015
Kevättä kimpus
Kukat on leimattu Penny Blackin Charming-leimasimella ja väritetty inktenseillä. Varjostuksena chalkseja. Tämä on leimattu ihan vaan tavalliselle valkoiselle kartongille, sopii paremmin korttipohjaan kuin hieman kellertävä akvarellipaperini. Lisänä muutama tarratimantti.
Piikki ja kauha sulas sovus
Onneksi mulla oli nämä Magnolian leimakuvat, muuten olisi mennyt sormi suuhun. Keittäjä on oma, hoitajan kuvia olen saanut lahjaksi. Taustalla Maja Designin kevätlehtiön papereita.
Liima rumahinen levisi leimakuvien alla, toivottavasti kuivuu kutakuinkin läpinäkyväksi. Muuten olen korttiin ihan tyytyväinen.
perjantai 20. helmikuuta 2015
TOP-1
Koulumme pitkäaikainen talonmies Topi jää pian eläkkeelle, ja lupasin tehdä hänelle kortin. Topi korjaa mitä vaan ja on lisäksi kova poika reissaamaan asuntoautollaan ympäri Suomen ja kauempanakin. Siitä valikoitui tämä LOTV:n kuva ja taustalla oleva leirintäaluekartta. Revin kartan mainoslehdestä ja sipaisin harmaata mementon mustetta reunoihin.
Kuva on väritetty akvarellikynillä. Leikkasin konepellillä olleen pienen karhupatsaan ja renkaan takaa kurkistelleen koiranpennun pois, ettei olisi liian söpöä. Lampuissa ja ajolaseissa on glossyä, saippuavaahdossa ja kenopellin heijastuksessa kimalleliimaa. Pienen rattaat ja jakoavaimet ovat haaraniittejä.
Tekstin leimasin irtokirjaimilla. Siniset tagit olen saanut askarteluystävältä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Laskiaasena ystävällisesti
Kuva: Minnna L. Immonen
Koska ystävänpäivä on joka päivä, voin tässä toivotella iloa ja valoa sinulle, blogiystäväni, ja samalla hyvää laskiaissunnuntaita!
perjantai 13. helmikuuta 2015
Kevättä ilimas?
Epätodellisen mukava työkaverini Satu =) auttoi tilaamaan ison veden takaa tällaisia Stampin´ Up:n leimasimia. Setin nimi on Sheltering Tree, ja siihen kuuluu neljä eri tekstileimasinta, tämä puu, nurmikkokaistale (kuvassa), pieni keinu, harava, jalkapallomaali, polkupyörä, ruohonkorsia, kukkia ja lisää lehtiä. Tosi monikäyttöinen ja muutenkin aivan ihana setti!
Leimasin puun versacolorilla ja lehdet kahdella eri Mementon musteella. Ruoho on leimattu niin ikään Mementolla, lisäsin tummempaa sävyä akvarellikynillä. Sydämet kohotin tarroilla.
Kortin tein Satulle kiitokseksi, kun sattui ystävänpäiväkin sopivasti kohdalle. =)
Käykääpä kurkkaamassa Satun blogia, on melkoinen korttitaituri tämä nuori nainen!

tiistai 10. helmikuuta 2015
Nuali lähärös
Penny Blackin kissa Amorina, ou jee. =) Tästä piti tulla ystävänpäiväkortti, vaan se muuttuikin onnittelukortiksi tuossa matkan varrella. Tumma taustapaperi on tyttäreni valitsema, muuten en olisi noin tummaa katsonut päinkään. Taas tuli totuus nuorison suusta.
Tekstileikkeen embossasin hopealla. Huvittavaa sinänsä, leike putosi kesken kaiken lattialle ja minä kuumailmapuhaltimen kanssa perään, onnistui tuo kuumentaminen näköjään lattiallakin.
Penny Black Saturday Challenge: Hearts

sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Ny on kiirus! Tuu häsyyhin!
Sirpan blogista löysin tiedon senioreille tarkoitetusta korttikeräyksestä. Helsingin seniorisäätiö on ottanut tavoitteekseen toimittaa 600 korttia vanhuksille tänä ystävänpäivänä. Tule mukaan ilahduttamaan!
Ohjeet ja korttien lähetysosoite löytyvät täältä. Vikkelästi pitää toimia, kortit pitää lähettää viimeistään keskiviikkona 11.2.
Vilipoonen poseeraus
Sain ennen joulua arvontavoittona Penny Blackin akryylileimasinsetin Xmas snapshots, josta tämä pariskunta löytyy. Kaveriksi valikoitui Maja Designin paperit punaisin kehyksin. Ja aivan PAKKO oli taas laittaa noita lumihiutaleita. Kyllä ne tästä pikapuoliin häviää korteistani kevään myötä. =) Hiutaleiden punaiset keskustat tein pearlmakerilla.
Räystäistä vesi tippuu ja aurinko porottaa täydeltä taivaalta, selvästi kevättä ilmassa...
Penny Black and More @ Allsorts Challenge: Everything Goes
Räystäistä vesi tippuu ja aurinko porottaa täydeltä taivaalta, selvästi kevättä ilmassa...
Penny Black and More @ Allsorts Challenge: Everything Goes
lauantai 7. helmikuuta 2015
tiistai 3. helmikuuta 2015
Nisua tulos?
Tyttäremme täytti eilen 14 vuotta. Hän on yläkoulun kotitaloustuntien myötä innostunut kovasti leipomisesta ja kasvisruuista, on tässä nyt viikon verran tehnyt meille päivittäin ruokaa ja hamuaa jatkuvasti uusia reseptejä netistä. Voi että mua hemmotellaan! =)
Korttiin tuli siis Kraftin´ Kimmien leipurityttö ja pienet metallinväriset aterimet. Tytär tykkää yli kaiken sinisestä, joten sitä pitää tietysti kortissa olla myös reippaasti. Jämäpaloja kaikki tyynni. Tekstileike on Heidin Korttipajasta.

maanantai 2. helmikuuta 2015
Surukotihin
Sain taas tilauksen osanottokortista. Tällä kertaa käytin Artemion leimasinta: leimasin versamarkilla ja embossasin valkoisella, koristeeksi vähän hopeanväristä kimalleliimaa. Sitten levitin päälle kolmea eri sävyn sinistä Mementon mustetta ja leimasin tekstin. Muutama tarratimantti reunaan ja kiinnitys mustalle kartongille.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Viaraalijana
Pääsin täksi vuodeksi vierailevaksi DT:ksi Koukussa kortteihin-sivuston haasteeseen Leimaillaan ja väritellään. Leimasinvalmistaja on tämän kuukauden Art Impression ja haasteeseen on myös luonnos, jonka voit käydä katsomassa täältä. Reippahasti mukaan vaan!
Leimasimen olen ostanut Paperinauhasta ja se on tässä ekaa kertaa käytössä. Monikäyttöinen kuva, kovasti samaistun kuvan täti-ihmisiin varsinkin muodollisesti. =) Napin päällä olevan rusettinauhan värjäsin paremman puutteessa musteella punaiseksi, hyvin tarttui väri. Reunaboordin tein Fiskarsin muotoleikkurin sapluunan reunan avulla, ei mennyt ihan putkeen kuten kulmista näkyy. Mutta oli tässä ainakin yritystä.

Arvottu on!
Ihan mahtava määrä teitä osallistui arvontaani! Ja tosi ihanaa oli lukea mieltä lämmittäviä kommenttejanne, ne jäävät mulle tänne helmiksi, joita voi ihastella myöhemminkin.
Arvontageneraattori ystävällisesti tarjosi apuaan, ja valitsi voittajaksi
Arvontageneraattori ystävällisesti tarjosi apuaan, ja valitsi voittajaksi
PIRJON!
Onneksi olkoon, Pirjo! Otapa yhteyttä osoitteeseen lakialla@luukku.com, ja lähetä osoitteesi, niin voin palkinnon sulle toimittaa.
Askartelun iloa teille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)