Sain tilauksen kihlajaiskortista, ja aloin värittää tätä lempparikuvaani. Nämä kissat ovat niin henuunen pari, suorastaan tehtyjä kihlakorttia varten.
Valitsin taustapaperit tieten tahtoen voimakkaissa väreissä ja vähän ehkä erikoisena yhdistelmänä, koska kyseessä on nuori, vauhdikas pariskunta. Tekstileikettä en tällä kertaa värjännyt, sopii näin kissojen turkkeihin.
perjantai 30. tammikuuta 2015
lauantai 24. tammikuuta 2015
Kesääsellä nityllä
Purple Onion Designsin kaverukset tässä menossa juhliin. Kuvaan on käytetty neljää eri leimasinta: puutaustaa, viirikehikkoa, pöllöä ja pupua. Leimasin vielä pikkulinnun viirien päälle, mutta se heilahti pahasti, joten leikkasin sen pois ja sen mukana taivaan.
Nurmi on tuputeltu Mementon kahdella vihreällä musteella, taivas sinisellä Mementolla. Pilvet on piirretty sapluunan avulla, leikattu irti ja liimattu taustaan. Väritykseen käytin inktensejä, vesivärikyniä, tavallisia tusseja ja chalkseja. Pienet kukat kohotin tarroilla ja lisäsin hiukkasen pealmakeria.
Näyttää simppeliltä, mutta tämän tekemiseen meni yli kaksi tuntia. Tosin olivat kyllä harvinaisen mukavat kaksi tuntia. =)

keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Punaasta ja viheriää
Voitin Mervin blogiarvonnassa viime vuonna unikkosapluunan, joka suureksi ilokseni oli samaa Penny Blackin sarjaa kuin jo mulla ollut unikkoleimasin. Näin kauan vaan meni, ennen kuin uskalsin niitä yhdessä kokeilla. Itse asiassa myös tuo leimasin oli vielä käyttämätön, kun tähän ryhdyin.
Ensin leimasin unikon versafinellä. Sitten asetin sapluunan tarkasti leimakuvan päälle ja kiinnitin sen kulmista maalarinteipillä. Sitten musteilla tuputtamaan, kukkaan punaista ja varsiin kahta eri vihreää. Otin sapluunan pois ja jatkoin varjostusten värittämistä harmaalla akvarellikynällä. Lopuksi vielä hieroin chalkseja kukan ympärille.
Taustapaperi löytyi K&Companyn lehtiöstä, ja pienellä trimmauksella leimakuva osui just sopivasti paperissa valmiiksi olleeseen vihreään kehykseen. Kokeilin ensin ihan toista tekstileikettä, jonka värjäsin musteella punaiseksi. Mustetus kuitenkin epäonnistui ja valmiiksi liimaamani tekstileike piti repiä irti. Päälle leikkelin sitten nuo kaksi vihreää kaistaletta, ja jätin uuden tekstileikkeen värittämättä suosiolla. Muutama musta tarratimantti vielä tasapainotti kokonaisuutta.
Ähkien maaliin, tällä kertaa. =)
Penny Black and more @ Allsorts Challenge: Stencils, Masks and Embossing Folders

maanantai 19. tammikuuta 2015
Mulloli tälläänenki
Joka tapauksessa tämä Stampendousin Blossom Spray-leimasin on nyt korkattu. Leimasin VersaFinellä, väritin akvarellikynillä, varjostin chalkseilla, kukkien keskustoihin liimasin mustia tarrahelmiä, samoja vielä muutama koristeeksi kuvan reunoille. Risti on ääriviivatarra ja tekstin leimasin.
Simppeli kortti, mutta kun leimakuva on noin kaunis, eipä muuta tarvitakaan. Kortti menee työkaverillemme, jonka 90-vuotias isä kuoli viime perjantaina.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Arvontaa! Tuu mukahan!
Kyllä tootta ihania!
Isoo KIITOS ja halaus!
Kiitokseksi kaikista ihanista kommenteistanne ja onnitteluistanne ja kannustuksesta ylipäätään järjestän nyt pienet arpajaiset. Palkintona on kuvassa näkyvät askartelutavarat: mountattu pöllöleimasin (totta kai jonkinlainen tirpuunen piti tähän saada), tarratimantit ja 10 kpl Maja Designin kaksipuoleisia papereita lehtiöstä Vintage Winter.
Osallistumaan pääset jättämällä tähän postaukseen kommentin. Voit mainostaa arvontaa blogissasi ja ihanaa olisi, jos liittyisit myös lukijakseni, mutta nämä on ihan vapaaehtoisia juttuja.
Siis tähän postaukseen kommentti ja sitten vaan peukkuja pitämään. Arvonta suoritetaan kahden viikon päästä eli sunnuntaina 1.2. aamusella. Jätähän jonkinlaiset yhteystiedot kommenttisi mukana, että saan tiedon voitosta perille.
Onnea arvontaan!
torstai 15. tammikuuta 2015
Häkellyksis ja sanatoonna
Tällainen uskomaton viesti tuli pari päivää sitten. Tuijottelin viestiä hyvän tovin ennen kuin meni jakeluun asti, mitä siinä sanottiin. Voi veljet ja vau ja jihaa! Käsittämätöntä!
Lämmin kiitos kaikille, jotka äänestitte mua. Ja lämmin kiitos kaikille, jotka olette kommenteillanne rohkaisseet mua eteenpäin tässä korttien väkertämisessä. Olen ihan sanaton häkellyksestä. Ja iloinen kuin västäräkki toukokuulla!
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Sipulikokeelut jatkuu
Edelleen Purple Onion Designin leimasimia, näillä on nyt niin hupaisaa leikkiä.
Tämä pöllö on väritetty akvarellikynillä, oksissa vähän lumipastaa vai mitä lie. Muutama nappikin pääsi tähän mukaan. Annoin kortin työkaverille, joka lainasi luettavakseni kirjan Taivaslaulu. Kyllähän oli hienosti kirjoitettu ja syvällä lämmöllä kirjoitettu kirja, suosittelen lämpimästi.

maanantai 12. tammikuuta 2015
Pätkäästy maisema
Kokeilin näitä Purple Onion Designin leimasimia tällaisena neliökorttinakin. Ihan kiva, mutta omaa silmää miellyttää enemmän edellinen cabinet-malli. Tähän tein kirkkaamman sinisen taivaan ja varjostukset, vähän päivänvaloa talvipäivään. Lintukin vaihtui samalla siniseksi.
Taustapaperit ovat Maja Desingnin ja löytyivät silppulaatikosta. Vähän erikoinen asettelu ehkä, mutta saahan sitä leikitellä. =)

sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Tirpuunen kapinetis
Otsikko siis viittaa siihen, että kortti on cabinet-kokoa. =)
Tässä lisää näitä Purple Onin Designin leimasimia: talvimaisema, talvilintu ja talvinen aita. Ja minä olen ihan onnessani näiden kanssa. =)
Tämän kuvan väritin taas akvarellikynillä. Inktensit ovat kivat, mutta olen niiden kanssa edelleen vähän arka, kun sitä väriä tulee niin paljon. Akvarellikynillä saa herkemmät sävyt, tai ainankin mun taidoilla. Taivas ja varjostukset lumessa on tehty chalkseilla.
Tuo maisemaleimasin on tosi leveä, kuten näkyy. Korttipohja on siis 21x10 cm. On ollut mukava tehdä tällä tavalla vähän jotain uutta. Mutta pitäähän sitä tavoilleen olla uskollinen, taas tuli korttiin rypäs lumihiutaleita. =)
Cute Card Thursday-challenge: What´s New?

lauantai 10. tammikuuta 2015
Violetin sipulin pöllöö
Mari oli jälleen niin ystävällinen ja ihana, että hoiti kimppatilauksen Purple Onion Designille. Näitä leimasimia ei saa Suomesta, joten rapakon takaa tilaaminen on ainoa konsti. Olet Mari oikea aarre!
Sain paketin torstaina, ja se ilta meni hihkuessa ja ihastellessa. Kyllä voi aikuinen ihminen innostua kumiläpysköistä. =) Tilasin peräti 12 erilaista leimasinta, on pöllöjä, pikkulintuja, orava, lumiukko, talvimaisema, talvinen aita, erilaisia oksia ja vielä tosi kivat kirjaimet. IHANAA!!!
Tässä ensimmäiset leimasimet kokeilussa, talvinen pöllö ja havupuun oksa. Oksa on oikeasti paljon tätä hoikempi versio, mutta väritin siihen reilusti lisää havuja. Kuvan värittäminen olikin ihan oma seikkailunsa.
1. Leimasin kuvat akvarellipaperille, oksan vihreällä mementolla ja pöllön mustalla versafinellä. Käytin apuna kohdistuspalikkaa, jota vasta opettelen käyttämään.
2. Leimasin kuvat post it-lapuille, leikkasin irti ja laitoin kuvien päälle suojaksi.
3. Tuputin kahdella eri sinisellä mementon musteella taustan, josta tulikin aika tumma mutta ok.
4. Poistin laput ja väritin kuvat akvarellikynillä.
5. Liimasin kuvan värilliselle taustapaperille.
6. Kuvan värit näyttivät jotenkin pliisuilta, väritin pöllön lakin inktenseillä.
7. Kaikki muu näytti kuvassa entistä pliisummalta, väritin koko kuvan inktenseillä.
8. Inktensit tarvitsivat pehmennystä, väritin kuvaan vielä varjostusta akvarellikynillä ja manasin mielessäni koko touhua, kun väriä oli liian monta kerrosta.
9. Päätin tyytyä väritykseen ja leimasin irtokirjaimilla kuvaan tekstin ruskealla versafinellä.
10. Lisäsin oksiin lumiainetta, snowtextiä.
11. Kokeilin liimailla strasseja tekstin lähelle, lopulta jäi vaan tuo yksi vihreä sydän.
Niin että sellaista seilaamista tällä kertaa. =)
Allsorts Challenge: New and Cute

tiistai 6. tammikuuta 2015
Pikkuflikalle
Tässä tämä lupaamani tyttökortti. Leimakuva on siis Penny Blackin, taustapaperit Maja Designin. Pupu on nappi ja teksti kartonkileike. Ja nyt tähän livahti nuo kukat. =)
Työt alkaa huomenna. Mukavaa taas päästä normaalirytmiin!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Soot ihana!
Koukussa kortteihin-sivustolla on tammikuun ajan haaste, jossa leimaillaan ja väritellään Whiff of Joyn-leimakuvia ja käytetään kortin asettelussa mallia.
Nämä Henry-hiiret ovat hykerryttäviä, vai mitä? Tämän kuvan olen jostain saanut, ja nyt tuli käyttöä ystävänpäivää ajatellen. Tekstiin sain mallia Taika-lehdestä, kirjottelin kirjaimet vain noin yksi kerrallaan omille lapuilleen, tuli mielestäni hauska.
Taustapaperit olen niin ikään saanut, ihanat värit. Tuli käytettyä taustakartonkia ja silppulaatikonkin tavaraa, niin että tähän korttiin olen tyytyväinen. Jiihaa!

Pikkuunen
Uuden vuoden kunniaksi kortti uudelle elämälle. Sain ihanalta työkaveriltani Satulta lainaksi Penny Blackin akryylisetin, jossa oli näitä suloisia vauvasiilejä. Tämä on poikaversio, tyttövauvan kortin julkaisen huomenna.
Paperit ovat yhden pikkulehtiön viimeisiä sivuja. Pyöristin kulmat ja laitoin ruskeaa kartonkia jokaisen palan taakse. Tätä pitäisi harrastaa useammin, mulla olis kyllä reilusti kartonkeja, joita käyttää. =)
Koristeet ovat nappeja. Pienet kädet olen saanut lahjaksi, pupu on Paperinauhasta. Ja tekstileike Heidin korttipajasta. Löysin varastostani myös näitä pieniä rusetteja, kaikenlaista kivaa sitä onkin tullut kerättyä. =)
Penny Black Saturday Challenge: New

lauantai 3. tammikuuta 2015
Suajasään ukko
Sain tilauksen tehdä synttärikortin 10-vuotiaalle pojalle. Ainoa leimakuva joka tuli mieleen oli tämä Whiff of Joyn kaveri. Leimasimen olen myynyt aikoja sitten pois, mutta varastossa on vielä pino näitä leimattuja kuvia.
Paperit ovat Maja Designin Wintage Winter-lehtiöstä. Tähdet runttasin leikkureilla, ja sivelin sormella pintaan läpinäkyvää kimalleliimaa, ettei kimaltaisi liikaa. Lumiefektiaine on eri väristä kuin ukko, mutta kun se kimaltaa niin kivasti, laitoin sitä kuitenkin.
Lunta paasaa taivaalta melkoisen viiman säestyksellä. Vaihtelevissa keleissä alkaa siis vuosi 2015.
perjantai 2. tammikuuta 2015
Ny lähtöö postia
Eikös tämä kortti mene talvisesta? Olen niin innolla väkertänyt joulukortteja, että pakkaa joulu tunkea vielä läpi. =)
Tuo tummansininen kehys kuvan ympärillä ei ollut oikein toimiva juttu, mutta muuten olen korttiin ihan tyytyväinen. Taustalla on Maja Designin Wintage Winter-lehtiön papereita. Menin ja ostin uuden lehtiön pari päivää sitten Kreatinasta, kun sen sai alle kympillä (!) tarjouksesta. Harvoin tulee hommattua samaa lehtiötä uudelleen, mutta Majan papereiden kanssa on käynyt niin.
Eilen pakkasin jouluiset paperit, leimasimet ja muut härpäkkeet varastoon. Saas nähdä, milloin alkaa kiinnostaa muu kortteilu. Nyt on vähän kyllä into hiipumassa.

torstai 1. tammikuuta 2015
10 suasikkia vuarelta 2014
Erinomaasen hianua Uutta Vuatta 2015!
Kokoan tähän postaukseen tuttuun tapaan 10 omaa suosikkiani vuoden 2014 korteistani. Nämä eivät ole missään sen kummemmassa järjestyksessä.
Näiden myötä lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette blogiani seuranneet kuluvana vuonna! Kommenttinne ovat ilahduttaneet ja inspiroineet monet kerrat, niiden avulla olen saanut uutta intoa jatkaa tätä hienoa harrastusta. Toivottavasti tapaamme jälleen nyt alkavana vuotena.
Aika sekalainen seurakunta tästä muodostui. =) Välillä tuntuu, että teen samaa korttia hyvin pienellä variaatiolla kerta toisensa jälkeen, mutta onhan näissä nyt jotain eroa. Tykkään leimakuvien värittämisestä todella paljon, mutta kummasti tekee mieli kokeilla musteilla ja misteillä touhaamista. Jospa sitä toisi tämä tuleva vuosi lisää.

Purple Onion Designin leimasimet olivat uusi tuttavuus ja ihastuksen kohde. Neljä leimasinta ja pop up-kortti, näitä tulee harvoin tehtyä. |
LOTV:n enkeli, jolle menetin sydämeni. |
GDT-kortti Penny Black @ Allsorts-haasteeseen. |
Penny Blackin leimasimia nämäkin. |
Intenseillä leimaamista, malli onnistui mielestäni hyvin. |
Tämän leimasin hyvin vaalealla ja väritin Inktenseillä, oli kiva kokeilu. Ja taas kerran Penny Blackin leimasimilla. |
Lahjaksi saatu kuva ja paljon koristeita. |
Tämäkin oli uusi juttu mulle, sapluuna ja suihketta. |
Värikylpyä, Penny Blackin leimasimet. |
Aika sekalainen seurakunta tästä muodostui. =) Välillä tuntuu, että teen samaa korttia hyvin pienellä variaatiolla kerta toisensa jälkeen, mutta onhan näissä nyt jotain eroa. Tykkään leimakuvien värittämisestä todella paljon, mutta kummasti tekee mieli kokeilla musteilla ja misteillä touhaamista. Jospa sitä toisi tämä tuleva vuosi lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)