Kihlajaiskortti tilattiin, joten tein pari vaihtoehtoa.
Nämä Penny Blackin kissat ovat edelleen mielestäni kovi hellyyttävä pari. Tällä kertaa tein oikein tarkoituksella hempeää. Taustapaperien valmistajaa en muista, mutta kukkia leikkelin innolla jämälaatikon paloista.
perjantai 18. lokakuuta 2019
keskiviikko 16. lokakuuta 2019
Koristossuus ripille
Olen joskus pari vuotta sitten saanut lainata Satun stanssauslaitetta ja stansseja, ja silloin kokeilin näiden tekemistä. Ovat olleet pussissa pitkään, mutta eilen aloin liimailla noita huippupieniä koristeosia paikoilleen.
Osa osista oli kadonnut, luonnollisesti. Mutta paljon oli jäljelläkin, joten parit tossut sain ihan loppuun asti tehtyä.
Taustapaperit ovat Maja Designin farkkuaiheisesta lehtiöstä, jota en ole ennen käyttänytkään. Ja rippikorteiksi nämä päätyivät, sillä multa yllättäen kysyttiin nyt syksyllä poikien rippikortteja, eikä ollut varastossa yhtään.
Ristit ovat irrallisia muovikoristeita, jotka olen kääntänyt nurja puoli ylöspäin, koska se näyttää vähän rouheammalta. Hauskasti tuo lukko-osa mahtuu kartonkileikkeen a-kirjaimen sisään.
Pikkasen hieroin chalkseja tossujen ja noiden alemman kortin tarrojen pintaan, ettei ole liian kliinistä. Tossujen liimauksesta oli jäänyt tuttuun tapaan jälkiä, ja niihin väri tarttui kaikkein hanakimmin. Mutta pitäähän tossuissa käytön jälkiä näkyä.

perjantai 12. heinäkuuta 2019
Timanttiselle hääparillen
Vanhempani ovat olleet 60 vuotta naimisissa, eli juhlimme yhdessä heidän timanttihääpäiväänsä. Melkoinen saavutus!
Ostin ihan heitä varten tämän Stamping Bellan leimasimen. Puku ei kyllä ole yhtään äitini tyylinen, mutta tunnelma sopii heille erinomaisesti. Kehystin kuvan vaihdossa saamallani stanssatulla lehtikehyksellä, johon ensin töpöttelin kahta erisävyistä Mementon vihreää mustetta. Tekstileikkeet embossasin hopeisiksi, liimasin kohotarroilla pienet valkoiset kukat oksiin ja vielä timantit kukkiin, että saatiin sitä timanttista loistettakin vähän mukaan.
Löysin netistä nimettömän runoilijan tekstin korttiin:
Sinä olet siinä
minä ihan lähelläsi.
Me kaksi harmaavarpusta
elämän oksalla.
Vanhetaan yhdessä
köpötellään käsi tiukasti
toisen kädessä katsomaan
uusia auringonnousuja.
Ehkä vielä kuullaan
satakielenkin laulavan
pihapuussa.

tiistai 11. kesäkuuta 2019
Surukotihin
Surukorttiin käytin nyt ekaa kertaa tätä Altenewin Fresh Freesia-leimasinta. Halusin jättää kukan valkoiseksi, joten vain varjostin sitä vähän harmaalla.
Tekstileimasimistani ei löytynyt nyt sopivaa kukan kaveriksi, joten laitoin tilalle 3 tarrahelmeä ja toiselle puolelle ristin, joka sekin on tarra.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019
Pionin keskeltä kurkkii...
Ostin Heidin Korttipajasta tällaisen Stamping Bellan vauvaleimasimen ja ihastuin siihen ikihyviksi. Leimasin on nimeltään Long Stemmed Baby Peony. Se on aika iso, joten korttipohjana käytin kokoa 12x18 cm.
Paperit kas kummaa Maja Designin. Tekstileike sai jäädä luonnonväriseksi, ettei tule liian söpöä.
Ja sama vaaleanpunaisena. Työkaveri odottaa viimeisillään tyttövauvaa, joten tälle varmaan tulee pian käyttöä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019
Ylioppihalle risuja ja laronseinää
Tein yo-kortin työkaverin pojalle, joka suoritti komeasti kaksoistutkinnon tänä keväänä. Halusin korttiin jotain vähän rouheampaa, koska kyse on kuitenkin maalla asuvasta pohjalaispojasta, niinpä jätin kukat pois ja otin tilalle koivunoksia ja lautaseinää.
Oksat eivät tosin ole koivusta, paremmin muistuttaa vaikka syreenin oksia, mutta kevään vihreää kuitenkin. Lautaa taas löytyi valmiista koristekartongista. Ruuvit ovat haaraniittejä, joista otin niittiosat irti.
Tekstileikekään ei ole nyt kultainen, sillä täälläpäin ollaan jalat tukevasti maassa.
Olen, harvinaista kyllä, tyytyväinen lopputulokseen. Korttiin tuli maanläheinen, keväinen tunnelma, kuten toivoinkin. Kiva oli kortti juhlataloon siis viedä.

lauantai 25. toukokuuta 2019
Kevähän juhulahan
Tutulla sapluunalla yo-kortti: Nea-Idean leimasin ja Maja Designin paperit. Reunoilla leikkureilla napsuteltuja kukkia.
Ja voi että kun ärsyttää, kun tuo paperi tekstin alla on vinossa. En vaan enää uskalla repiä auki, kun siinä helposti repeää paperitkin, eikä mulla ole just näitä lisää.
Mutta pitäähän sitä käsin tehdyssä kortissa olla käsin tehdyn mukainen pikkuvirhe. Saaja mokomaa tuskin edes huomaa. =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)