perjantai 4. tammikuuta 2019

Omaashoitajille linnan kupeesehen




Osallistuin Facebookissa Ihanat ilahduttajat-porukan keräykseen, jossa toimitetaan tällä kertaa ystävänpäiväkortteja Hämeenlinnan omaishoitajille.  Olen osallistunut pariin keräykseen jo aiemmin, ja tulen osallistumaan jatkossakin, sillä tämä on mielestäni hieno tapa ilahduttaa ihmisiä.

Kortteja miettiessäni muistin, että mulla on kirjahyllyssä 30 vuotta sitten ostamani syntymäpäivien merkitsemiseen tarkoitettu kirja. Sen oli kuvittanut Leslie Ann Ivory, ja aikoinaan ihastuin pikkutarkasti, suurella taidolla ja lämmöllä piirrettyihin kuviin. Kirjassa oli kuva vuoden joka viikolle, joten kuvia oli peräti 52 ja kaikki toinen toistaan upeampia.

Kolmeen vuosikymmeneen en kuitenkaan ollut kirjaa avannut ja ajattelin, että isompi ilo kuvista tulisi kortteina. Siitä siis sitten sarjatuotanto käyntiin.

Kuten näkyy, tyydyin vain kehystämään kuvat sopivan värisillä kartongeilla ja lisäsin muutaman tarratimantin. Leikkelin korttipohjat itse kartongista, kun kuvien mukaan ei haluttu kirjekuoria. Kortit ovat ihan reilun kokoisia, koska kuvatkin ovat isohkoja.

Osa kuvista oli jouluisia, osa keväisiä, osa syksyisiä. Kaikille kyllä löytyy vielä käyttöä.

Toivottavasti korteista on saajilleen iloa. Tekijälleen ainakin oli. =)

2 kommenttia:

  1. Nämähän ovat aivan huippuhienoja!!
    Mukavaa alkanutta vuotta Heinolasta, meillä pudotetaan jo ensimmäisiä lumia katolta:-))

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi, tuu toistekki!