Syksyinen kortti ilman tekstiä ja muutenkin ihan ilman syytä, pelkästä tekemisen ilosta. Leimakuva on Penny Blackin ja paperit Maja Designin, lehdet napsuttelin Citymarketista ostamallani leikkurilla.
Töissä on jotenkin niin kiinni tällä hetkellä, etten oikein meinaa ehtiä ajatellakaan korttien tekemistä. Siksi tämän kasaan saaminen oli iso ilo. =)
keskiviikko 13. syyskuuta 2017
tiistai 5. syyskuuta 2017
Leimaillaan ja väritellään-haaste: Väriloistoa
Niin vaan alkaa pikkuhiljaa näkyä syksyn merkkejä luonnossa, ja siihen sopien Leimaillaan ja väritellään-haasteessa on syyskuun aiheena Väriloistoa. Käypä kurkkaamassa täältä, miten haasteemme uusi DT-jäsen Mervi kertoo oman korttinsa tekemisestä.
Omassa kortissani on käytetty High Hopesin leimasinta tanssivasta papukaijasta. Näin opettajaihmisenä tämä oli ihan välttämättä saatava, että saan antaa oppilaille välillä papukaijamerkin. ☺Taustapaperit ovat vuosia sitten ostetusta lehtiöstä, jonka tekijää en enää muista. Onnea-tekstileikkeen embossasin tulenpunaiseksi, ja muutama tarratimantti tuo lisäväriä. Caramba!

lauantai 2. syyskuuta 2017
tiistai 29. elokuuta 2017
Loppukesän kukkijoota
Ystävälle ja työkaverille 50-vuotiskortti. Leimasin siis Penny Blackin, väritetty inktenseillä ja varjostettu chalkseilla. Kuvaa kehystää hopeinen tarranauha.
torstai 24. elokuuta 2017
Lempifäriä
Leimasin on Penny Blackin, tekstileimasin Finnstamperilta.
tiistai 22. elokuuta 2017
maanantai 21. elokuuta 2017
Oltihin reissus
Kortteja en ole ehtinyt edes ajatella, kun työt ovat taas alkaneet ja niiden myötä kaikenlainen säätäminen ja suunnittelu. Mutta tähän väliin pari kuvaa kesäiseltä vaunureissultamme. Sää suosi meitä, sillä saimme nauttia auringonpaisteesta lähes joka päivä.
Iltamaisemia Teiskosta.
Iltamaisemia Teiskosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)