keskiviikko 3. elokuuta 2016

Rusetti korvahan kiinni

Olen aikoja sitten värittänyt tämän Puple Onionin jäniksen, ja silloin väritys meni tuon oikean korvan yläosasta pieleen. Liimasin rusetin päälle ja hautasin laatikkoon. Sieltä tämä osui tässä päivänä muutamana käteeni ja päätin, että oli tullut aika viedä rojekti loppuun.

Taustalla Maja Designin paperien jämäpaloja, reunoille vähän mustetta, ja tekstileike alle. Tadaa. Niin on simppeli kortti valmis.

maanantai 1. elokuuta 2016

Herttaanen hallitsijapari

Olen päässyt Leimaillaan ja väritellään-haasteeseen DT:ksi, ja tänään alkanut kolmas haaste on omalta kohdaltani ensimmäinen, johon teen dt-kortin. Aihe on tällainen:

Elokuussa inspiroidutaan pelikortista. (Pelikortti#3).
Tee pelikortti-kortti. Pelikortin värit ovat tietenkin rajalliset.
Valitse näistä, minkä maan kortin teet.
Voit ideoida kortista joko ns.  kuvakortin tai numerokortin.
Värimaailma kortissa:
1. Puna-valkoinen: hertta tai ruutu
2. Musta-valkoinen: pata tai risti
Lisätietoja löydät täältä. Aikaa osallistua on 4.9. asti.

Omassa kortissani käytin saamaani Art Impressionsin sopuisaa =) pariskuntaa. Tein oikeiden pelikorttien avulla nuo korttipohjat, leimasin irtokirjaimilla ja -kuviolla kortin tiedot ja vetelin reunoihin harmaata chalksia. Teksti on tulostettu. Pienet sydämet kohotin tarroilla. Taustapaperi Carta Bellan.

Siitä ei ole aavistustakaan, mihin tällaisen kortin voi käyttää.=) Pitää olla melko huumorintajuinen pariskunta. Kuvan kyyhkyläiset muistuttavat kyllä kovasti omia vanhempiani, täytyy myöntää.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Suu vinksallensa


Leimaillaan ja väritellään-haasteessa on aiheena ihanat runot, joista nappasin omaksi inspiraatioksi tämän:

Onhan se vähän outoa huvia,
kun karhut ottavat valokuvia.
Yhdessä on korvat,
yhdessä on kuono,
yhdessä on tassut,
yksi muuten huono.
Yhdessä on polvi,
yhdessä hännänpää,
yhdessä on napa
eikä tämän enempää.
                    - Hannele Huovi-



Tässä Penny Blackin kuvassa karhujen sijaan valokuvauksesta ovat innostuneet hiiret, mutta jälki on luultavasti hyvin samantapaista. =) Leimakuvan olen saanut, taustapaperit ovat jämäpaloja.

Vielä on pari päivää aikaa osallistua, tule siis mukaan!!!

EDIT:
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVkNJyZ_JgT9bFBP5OBdtx1a8Ib8Q7ChQEBVpFhbnyYsFVpZ99rxDtfFRg3dM3Rkm6ihefVKm2HAG8H9k4kQtPBbh4h8mk8l5zY7ga2kHz3TK2MKxJnmK7vsKJoKhjpxsJidLXtMgpeqU/s200/1460356828411.jpg
Voi kattokaa ny mitä on tapahtunu! Tällaisen upean tunnustuksen sain tästä haasteesta! Lämpimät kiitokset! =)

torstai 21. heinäkuuta 2016

Ruusuja surukotihin

Surukortti työkaverin kotiin.

Leimasin on Stampendousin, väritetty mementon musteilla tuputtamalla. Kukka on kohotettu tarroilla, siitä tuo vasemman reunan varjo.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Maistuusko leikkikaffit?

Yksivuotias kummityttömme järjestää nykyään ahkerasti kahvikutsuja leluilleen, joten ei kun korttia väsäämään. Suloisen Wiff of Joyn leimakuvan olen saanut Loikkeliinilta. Taustapaperit ovat uudesta lehtiöstäni, Carta Bellan It´s a Girl!-kokoelmasta.

Allsorts Challenge: Add a Frame

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Suviristiääset


 
Koukussa kortteihin-haasteessa on nyt aiheena Kesäjuhlat. Niitä meillä tänä vuonna riittää, joten tein pari vauvakorttia jonon jatkoksi. Leimakuva on Lili of the Valleyn, olen nämä kaksi joskus jostain saanut (en taaskaan muista, keneltä. ) Tähän tyttöversioon käytin Maj Designin papereita ja värjäämätöntä tekstileikettä.

Poikavauvan korttiin löytyi vanhoja Magnolian pilvipaperin loppuja, sopii kortin teemaa kyllä tosi hyvin. Onneksi en ollut papereita hävittänyt. Pupunapin olen jostain ostanut, ja tässä tekstileike on embossattu vaaleansiniseksi.


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgS5G0zMDKUYFQx3b0D3wWmQim1N4FNuOQudGBYpEXk4E6JzRvIHyFKm8iRb6atgcTcDnVe-Yjaf-gZ-PyEvZJWtrDNKadldKJWCid6aQhou4nwIeIukSQCDK2e-oJ6G9i7OZZE6TqYyDNG/s200/sininen+kuva.jpg
EDIT:

Näillä korteilla pääsin mukaan haasteen Top 3:een! Tattadadaa, hieno homma! =)

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kesäästä vaeltelua


Olimme pienellä vaelluksella Pyhä Häkin kansallispuiston maisemissa.