lauantai 12. lokakuuta 2013

Tilda tulos kuusimettältä

Olen saanut tämän kuvan ystävältäni, tykkään kovasti sen tunnelmasta. Värittelin vähän itselleni epätavallisilla väreillä, mutta mielestäni nämä sopivat näihin Maja Designin It´s Christmas time-papereihin. Teksti on Heidin Korttipajasta.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kiitos syrämmen pohojasta

Olen sen(kin) verran onnekas, että olen tosiaan saanut työparikseni luokkaani taitavan ja luotettavan avustajan. Nyt sairaslomallani Satu joutui tekemään kahden ihmisen työt, koska joutui lähes yksin hoitamaan kahden viikon ajan luokan opettamisen.

Tämän pienen kortin tein kiitokseksi, ja annoin lahjaksi Maja Designin papereita, kun tiedän Satun niistä tykkäävän. Satu ei kyllä arvaakaan, millainen harvinainen aarre on.

Leimasin on LOTV:n ja paperit FIrst Editionin.

Tänään oli leikkauksen jälkitarkastus. Hyvin ovat poskiontelot parantuneet, mutta aika inhottava oli toimenpide, jossa lääkäri pienellä imurilla puhdisti ontelot hyytymistä. Hyh. Vaan jospa nyt jäisivät tulehdukset historiaan ja pää tuulettuisi paremmin. =)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ny Tirpuunen hurahti



Anything goes at Penny Black and more @ Allsorts Challenge, and here is my entry. Or entries. =) I found this idea on Heather Telford´s blog last fall and now tried this for the first time with PB´s Foliage fancy stamps.  Have a beautiful week and thanks for stopping by!

Löysin tosiaan viime syksynä ohjeen Bits and Pieces-blogista tällaisten Penny Black-leimasinten käytöstä. Leimat ovat Foliage fancy-nimisestä akryylileimasinsetistä. Valkoiset leihtiruodot embossasin läpinäkyvällä jauheella, saman sarjan umpinaisella vastaavalla leimasimella sitten leimasin lisää lehtiä ympärille, ja kaikkien päälle tuputtelin Mementon väreillä.

Olen näistä ihan onnessani! Tosi kivaa hommaa ja mielestäni näyttävän näköistä. Vien nämä töihin kiitokseksi ihanasta kukkalähetyksestä, jonka sain työkavereilta sairaslomallani. Osallistun näillä samalla Amalian kuukausihaasteeseen, jossa on aiheena Syksyn väreissä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kissi kranssis

Vielä yksi Kortteilupäivän haastekortti. Tässä on aiheena eläin. Olen joskus saanut näitä Penny Blackin kissakuvia ja jemmannut viimeistä, mutta nyt tuli sen aika tulla väritetyksi. Paperit ovat Magnoliaa, jämälaatikon silppuja. Ja joku vähän innostui tuon punaisen pearlmakerin kanssa. =)

Kortteelupäivän tehtaalua

 Sattuipa kätevästi, että eilen vietettiin kainsainvälistä korttipäivää ja Koukussa kortteihin-sivustolla on peräti 20 erilaista haastetta, joihin sen pohjalta osallistua. Jatkoin näiden valmiiden Tildan kuva-arkkien käyttämistä, nyt peurojen lisäksi myös lumiukkoja.

Tämän taustapaperin ja Joulurauhaa-tekstin (valmiiksi leikattu, tukevaa kartonkia) ostin just Heidin Korttipajasta. Tosi nopea toimitus ja ystävällinen palvelu, suosittelen!

 Tässä on taustalla Maja Designin talvipapereiden jämiä. Sattui olemaan tuollainen just tuohon tagiin sopiva leimasin.

 Maja Designin papereita nämäkin, koristeena kimalleliimaa.

 Ja ettei aivan yllätyksiä sattuisi niin tässäkin on Maja Designin papereita. Kortti tehty luonnoksen pohjalta.

 Olen  joskus ostanut rajusta alesta tällaisia valmiiksi kohokuvioituja korttipohjia. Ovat ihania, mutta en malta peittää kauniita koristeita. Tähän Korttipajan teksi kuitenkin mielestäni sopii. Menin pössöö maalaamaan tekstiä pearlmakerilla, kauhea sotkuhan siitä tuli ja sitten sai paakkuuntunutta tököttiä ronkkia nuppineulalla pienistä rakosista. Huvinsa kullakin, lauantaiehtoolla. =)

Tämä viimeinen on tehty myös luonnoksen pohjalta. Paperit jämiä.

Osan näistä lähetän varmaan joulukorttikeräykseen, mutta osan voisin kyllä jättää omaankin käyttöön.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Valamihia kuvia hoikkakoivesta

Löysin varastoistani arkin Tilda-korttikuvia, jonka olen saanut joskus kaupanpäällisenä. Melkein tuntuu huijaukselta näitä joulukortteihin käyttää, kun en ole itse leimannut ja värittänyt kuvia. Joka tapauksessa tällaisia niistä syntyi. Tämä ylimmäinen on lempparini. Taustalla taas Maja Designin papereita, teksti on ääriviivatarra, koristeena pearlmakeria.

Tässä Magnolian paperi, johon olen hopeisella pearlmakerilla tehnyt koristepisteet. Teksti on embossattu ja näkyy vähän heikosti, mutta onpa sitten vaikka salaperäinen tai jotain. =) Näitä tein kaksi samanlaista.

Pienin peura sai kaveriksi hopeanvärisen taustan. Paperi edelleen Magnoliaa.

Nämä joulukuusenkoristeet tuottivat ensin päänvaivaa, mutta mielestäni tästä tuli ihan ok. Oksat olen leikellyt leikkurilla, pearlmakeria taas koristeena ja teksti embossattu kullanväriseksi. Paperi Maja Design. Vielä on arkista muutama kuva käyttämättäkin, eli moneen korttiin riittää värkit.



tiistai 1. lokakuuta 2013

Haastehes voitto! Jes!

Voitin Askartelutaivaan Penny Black-haasteen syyskuun palkinnon! Tässä tämä "voittokortti" toiseen kertaan julkaistuna on. Vitsit kun tuntuu mukavalta, vaikka voitto tulikin puhtaasti arpomalla, ei niinkään omilla ansioilla. =)

Lokakuun haasteena on talven ihmemaa, taidan jo tietää, mitä leimasinta käytän. Tämä on tosi kiva haaste, puhtaasti Penny Blackin leimasimiin keskittyvä. Niitähän mulla tunnetusti piisaa. =)