Kuorokaveri tilasi kihlajaiskortin tyttärelleen. Toiveena oli metsäteema, nuoripari kun on innostunut vaeltamisesta ja telttailusta.
Siinä sitä sitten olikin miettimistä. Yksikään omistamani leimasin ei tähän hommaan sopinut, ja aika alkoi käydä vähiin. Onneksi Käsitellen-kaupasta löytyi Simple Stories:n valmiita kartonkikuvia pieni pussillinen, ja niin lähti tilaus vetämään. Ja paketti saapui juuri sopivasti päivää ennen kuin kortti piti tilaajalle luovuttaa.
Osan kuvioista teippasin paikalleen, ihmishahmot liimasin kohotarroilla, että tuli vähän kolmiulotteisuutta. Takakanteen sopi mielestäni mainiosti tuo pieni pesukarhu.
Vähän oli sellainen olo, että tuli lähes huijattua, kun käytin valmiita kuvia. Toisaalta tilaaja oli erittäin tyytyväinen, kertoi värien olevan just tyttärensä mieleen ja että sulhanen rakastaa kalastamista. Niin että loppu hyvin, kaikki hyvin.
perjantai 31. tammikuuta 2020
torstai 30. tammikuuta 2020
Pyärääly pelastaa
Tilattiin kortti jo ikääntyneelle miehelle, joka on onnistunut isossa elämäntaparemontissa ja on sen myötä innostunut pyöräilystä.
Ainoa pöyräilyyn liittyvä leimasimeni on Stampin´ Up:n setistä, joten siitä sitten sommittelemaan. Kevät ja kesä mielessä, valoa kohtihan tässä mennään. Käytin leimailuapulaitettani, ja taas siitä oli iso hyöty, onneksi olen värkin hommannut. Ekaa kertaa kokeilin tuota pyörän runkoa, heureka, sehän se omituisen näköinen leimasin oli! Samoin etualan pienet kukat varsineen ensiesittelyssä.
On kyllä todella monikäyttöinen leimasinsetti tämä. Kiitos Satulle tämän hankkimisesta!

lauantai 25. tammikuuta 2020
Paranemisen toivos
Mama Elephantin leimasimilla paranemistoivotuksia kummitytölle. Väritin kuvat Inktenseillä, että sain tarpeeksi voimakkaat värit.
sunnuntai 19. tammikuuta 2020
Leppoosta sankarielämää
Vanhimmainen pyysi tekemään kortin työkaverilleen, joka jää eläkkeelle. Teemana puutyöt ja rakentelu.
Niinpä väritin tämän ihanan Art Impressionsin Weekend Warrior-leimakuvan. Pusero on samaa kuosia kuin pojan porukan työpaidat. Taustalle lautakuvioista kartonkia ja koristeeksi nappeja, joista olen irrottanut kannat.
Tuli mielestäni mukavan tasapainoinen kortti. Poikakin vaikutti tyytyväiseltä. =)

Hyvä olis hiihtäjän hiihrellä
Leimasin on Penny Blackin setistä Winter Dreams. Ostin sen vuosi sitten alesta ja suunnittelin käyttäväni joulukortteihin, mutta vielä se ei toteutunut.
Ja niin pikkutarkkaa ja aikaa vievää oli tämän leimaaminen, että hyvä, kun en joulun alla edes yrittänyt. Käytin leimaamislaitettani, jonka avulla leimasin pitäisi saada kohdistettua millilleen oikeaan kohtaan, mutta niin vain sain useita koevedoksia tehdä, ennen kuin useamman kerroksen leimaaminen onnistui.
Ensin leimasin vaemmalla olevat puut ja horisontin. Käytin Mementon Pine-sävyä, leimailin useaan kertaan, koska jälki ei yhdeällä kerralla ollut kovin kummoinen. Sitten harmaalla tuo alapuolella näkyvä tie/latu, ja sen vain kerran, koska se sai jäädäkin utuiseksi.
Sitten leimasimen vaihto, ja oikeaan reunaan metsikkö ja keskelle korkea, vähän kauempana kasvava puu. Ja ne taas useampaan kertaan.
Taustalle väritin taivasta chalkseilla, ja kun se näytti vähän pliisulta, lisäsin pinkkiä auringonlaskuksi. Tekstileikkeen embossasin platinan sävyiseksi ja liimasin hopeisen kartongin taustalle. Numeroleike ei mielestäni tähän enää mahtunut, koska halusin jättää korttiin tilan tuntua maiseman takia.
Lopputulos on yllättävän hyvä, kun itse leimaaminen meinasi viedä hermot. =)
Here is my wintery entry. These stamps were in use for the first time, so that´s my something new.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)