Näin kun lähes kaikki lumet ovat sulaneet, ajatus puhtaan uuden lumikerroksen tulemisesta elähdyttää kummasti. En ole mikään talvi-ihminen, kylmyys ja pimeys vetävät mielen matalaksi, mutta sen suuremmalla syyllä muistuttelen itselleni, mitä kaikkea kaunista talveen liittyykään.
Niinpä tein taas kortin tästä Penny Blackin hiiren talvitanssista. Tein, vaikka mulle jäi enää yksi tällainen leimakuva varastoon, olen nimittäin näitä joskus lahjaksi saanut.
Taustapaperit ovat Maja Designia vuosien takaa, ihanan lempeä sinisen sävy, ja sopivasti taittuu liilaan.
Tämän kortin myötä kiitos kaikille täällä käyneille kuluneesta askarteluvuodesta! Otetaan hiiren asenteesta mallia: tavalliset päivät ovat pullollaan riemun aiheita. Nyt vaan niitä metsästämään.
Penny Black Saturday Challenge: Winter or Christmas
lauantai 31. joulukuuta 2016
perjantai 30. joulukuuta 2016
Tirpuusten talaviruakintaa
Oli kiva väritellä kaikessa rauhassa. Pitkästä aikaa tuntui, että siinä myös onnistuin. =) On ollut tämä värittäminen ja korttien tekeminen muutenkin koko syksyn niin nihkeää, että on ihan helpotus, kun se alkaa taas sujua.
Osallistun tällä Koukussa kortteihin-haasteeseen, jonka aiheena on Lunta tulvillaan.
torstai 22. joulukuuta 2016
Pahavin färistä joulua
Tein työkavereille tällaisia kraftin eli pahvin värisiä kortteja, kokoa A6. Näitä tuli 15 kpl ja taas turvauduin sarjatuotantoon. Kuvaa muokkasin vähän jouluisemmaksi. =)
lauantai 17. joulukuuta 2016
Tuli pöllööltyä
Poikamme haluaa antaa kaikille ammattikoulun opettajilleen joulukortit. Tein siis sarjatyötä. Väritin 13 Purple Onionin pöllöä ja liimasin ne kohotarroilla taustapaperiin, johon olin embossannut valkoisen Magnolian lumihiutalekehän. Alle vielä tekstiksi Tiimarin lopetuslaarista hamutut tarrat ja koristeeksi muutama tarratimantti.
lauantai 10. joulukuuta 2016
Kansankynttilöölle
Kolme työkaveriamme on valmistunut tänä vuonna opettajiksi. Hankimme heille kaikille valmentajan pillit nimikaiverruksilla ja annoimme tällaiset kortit. Yksi jäi kuvaamatta, mutta se oli hyvin samantapainen.
Korteissa on Penny Blackin tasapainoilevat hiiret. Koristeeksi laitoin haaraniittejä ja nappeja kuvaamaan niitä monenmoisia asioita, joita työssämme tarvitsemme.
Alemmalla kortilla osallistun P*skarteluhaasteeseen, jossa on aiheena väribingo. Oma rivini on turkoosi-valkoinen-oranssi.
maanantai 5. joulukuuta 2016
Sinivalakoosta
Leimaillaan ja väritellään-haasteessa tehdään joulukuulla Suomi-aiheinen kortti. Ohjeet ovat tällaiset:
Tee kortti joka liittyy sinivalkoiseen Suomeen.
Voit käyttää esimerkiksi vain sinistä ja valkoista väriä kortissasi.
Se voi olla asia, tapahtuma joka kuuluu sinun mielestäsi Suomeen, suomalaisuuten.
Mistä sinä olet ylpeä Suomesta? Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?- näytä se kortilla
Omassa DT-kortissani käytin Penny Blackin talvista puuleimasinta ja hankena Stampin´ Upin varjoleimasinta. Molemmat embossasin valkoisella kohojauheella. Lisänä on pienen pieniä vaaleansininisiä tarratimantteja, ja vielä embossattu tekstileike.
Suomessa rakastan vuodenaikojen vaihtelua, luontoa, kotimaata, äidinkieltä, omia juuriani ja omaa kulttuuriani. Olen täällä kotona. Suomalaisuus on niin vahva osa identiteettiäni, että on vaikeaa kuvitella, millainen olisin ilman sitä. Olen ylpeä ja kiitollinen tästä maasta. Olen osa sitä, ja se on osa minua.
Kortillani halusin kuvata sitä yksinkertaista kauneutta, jota Suomi edustaa. Perusasioita, joita mielestäni tässä maassa on aina osattu arvostaa. Siksi värejä on vähän ja timantit pieniä. Meillä kauneus pukeutuu pakkaseen, usvaan ja yöttömään yöhön. Pakkasyön tähtiin ja suolla kukkiviin valkoisiin pursuihin. Ihmisiin, jotka tekevät enemmän kuin esittävät.
Olkoon kortti siis kaikessa vaillinaisuudessaan pieni rakkaudenosoitus kotimaalleni.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)