tiistai 20. lokakuuta 2015

Pelekkiä muistoja jäljellä

Tilaus surunvalittelukortiksi kolmikymppisen miehen omaisille.

Tuntuu oikeastaan vähän pahalta tähän ruveta kortin tietoja naputtelemaan, järkyttävä tapaus. En tunne miestä enkä hänen perhettään, mutta kovin nuorena tuli lähtö.

Joka tapauksessa leimasin on Inkadinkadon. Leimasin sen Mementon musteilla, neljällä eri sävyllä. Leimausjälkeä parantelin akvarellikynillä. Teksti on leimattu VersaFinellä, risti on ääriviivatarra.

Jos nyt tekisin uudestaan, leimaisin tekstin suoraan ja jättäisin punaista taustapaperia vähän vähemmän näkyville. Muuten kortista tuli mielestäni ihan passeli.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Niinku peilihin kattoos

P*skarteluhaasteessa tehdään tällä kertaa peilikuvaleimausta, sivustolta löytyy myös hyvät linkit ohjeisiin.

Oman pupuni leimasin akryylileimasinten päällä olevan kalvon päälle ja sitten painelin paperille. Ääriviivoista tuli sen verran ohuet, että parantelin niitä mustalla tussilla. Kärjen leveys on 0,1  ja sekin oli vähän liian leveä. Tulee taas nettikauppaan asiaa. =)

Puput ovat Purple Onion Designsin, samoin nuo pienet kukat kaverusten käsissä.

Tekstin kirjoitin käsin, lainasin ajatuksen törkeästi Mama Elephantin leimasinsetistä.  Kortti on menossa ystävälleni, joka on sairaslomalla pitkällisten kipujen takia. Toivottavasti apu löytyy pian.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Satumaasta arvontaa

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjk6Ssd977fBfmFKSiI-uexpp3gGbNI2tfBohUOOI-et84IXDSpFfyc6QDEGdRvp7cE0Qzw1n2J6-9Wu85C3b3YWjEEiVDW2GfuLfze04LrK-YOUAWHctxQsAiDF3q3kLpW1VncuqTfBBk/s400/blogivoitto.JPG
Sadulla on Sadunlaista-blogissaan yksivuotisarvonta, niin että hip hop ja kipinkapin osallistumaan! Tutustupa samalla Sadun upeasti väritettyihin ja kekseliäisiin kortteihin.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Peljättääkö?

 Leimaillaan ja väritellään-haasteessa Koukussa kortteihin-sivustolla on lokakuun kunniaksi aiheena Hallloween ja luonnos. Tämä oma GDT-korttini on oikeastaan eräänlainen työvoitto. Itse en ole ollenkaan amerikkalaistyylisen Halloweenin kannattaja, supisuomalainen pyhäinpäivä riittää ihan mainiosti enkä kaipaa kurpitsalyhtyjä tai tekovampyyreitä pimeään syysyöhön hillumaan. =)

No, asenne oli siis kohdallaan. Ensin ajattelin, etten edes yritä, eihän multa VOI löytyä mitään kyseiseen teemaan sopivaa. Vaan kas. Kun on tällaiset  varastot, niin aina jotakin löytyy, tällä kertaa vihreitä pääkalloja violetilla taustalla toljottelemassa. Taustapaperin tekijää en muista, mutta leimasin on Penny Blackin. Mulla ainakin ajatus tuon kissan aariasta saa selkäpiin karmimaan. =)
Kuva on laadultaan kamala (aiheeseen sopien), mutta tässä näkyy vähän paremmin käyttämäni violetti kimalleliima. Sitä on kyllä oikeasti aika tasaisesti pitkin kortin mustia reunoja ja vielä kuvassakin. Pääkallopapaperin reunat revin ja värjäsin Inktenseillä.  Muut paperit ovat jämälaatikostani, joka on tunnetusti lähes pohjaton.

Tekstin lisään jahka keksin, kenelle tällainen naukujainen sopii. =)