Isoveljeni täyttää huomenna käsittämättömät 50 vuotta. Meidän ikiteini, rokkikukko on ihan oikeasti keski-iässä ja tukevasti.
Hankalaa oli korttia kasata. Selailin kaikki mahdolliset leimasinkaupat moneen kertaan ja lopulta päädyin tähän Vintage Aviation-settiin, jota myy Paperilohikäärme. Veljeni on toiminut joskus englannin opettajana, joten tuo toinen kotimainen taipuu korttiin sujuvasti. Saas nähdä, käytänkö leimasinsettiä tämän jälkeen. Toivottavasti, tuli muuten taas kortille huimasti hintaa. =)
Paperi on ostettu Sinellistä, valmistajaa en muista. Ratakset ovat haaraniittejä, hopeiset helmet tarroja. Numerot ovat niin ikään tarroja.
Korttiin tektiksi lainaan Aleksis Kiven sanoja:
Sekalaista, sekalaista, sekä hyvää että pahaa,
mutta ainapa koira vieköön,
hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu,
ja tämä elämän renkutus käy laatuun,
käypä se.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Salaanen ystävä paljastuu
Olo oli kun jouluaattona, kun sain viimeisen lähetyksen SKKY-ystävältäni. Ystäväkseni paljastui hämeenlinnalainen Katja, ja yhtä hemmottelua ovat kaikki paketit olleetkin. Tämä viimeinen erityisesti! Tuo heijastinenkeli on oikea aarre, itse tehty ja ajatuksella annettu, enkelit kun ovat mulle tärkeitä. Nyt sain yhden ihan näkyväksi suojelijaksi pimeisiin päiviin.
Nuo Graphic 45:n paperit ovat mulle aivan uusi tuttavuus, tässä paketissa niitä tuli vielä 2 lisää. Tyttäreni tykkää kovasti keijuista, niin että nämäkin osuivat enemmän kuin hyvin nappiin. Ja ihanat värit! Stanssattuja kuvioita sain oikein pussillisen, niitä täällä nyt hypistelen ja ideat laukkaa, kunhan maltan aarteitani käyttää. Mieltä lämmitti myös neljä erilaista teemakua ja tuo lähettäjänsä lempisuklaa, jota varjelen pääsiäiseen saakka. Eli peräti vielä kaksi päivää, mikä mielenlujuuden koetinkivi. =)
Lämmin halaus, askarteluystäväni! On ollut ilo ja etuoikeus olla tekemisissä kanssasi!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Suruhun
Tilauksesta osanottokortti.
Vihreä on toivon väri, siksi se sopii mielestäni hyvin surevalle. Kirkossa seppele puolestaan symboloi Jumalan rakkautta, joka ei koskaan lopu. Siitäpä siis idea tähän korttiin.
Hero Artsin kranssin kostutin vedellä, väritin inktenseillä ja sumutin vielä vähän vettä päälle, lopputulos on mielestäni ihan akvarellimainen. Jokainen leimauskerta tuottaa erilaisen lopputuloksen. Eli suomeksi sanottuna joka toisen saa nakata roskiin. =)
Eläväpintainen luumunvärinen taustapaperi on Tiimarista, risti ääriviivatarra.

Oksakranssi
Värittelin kostean leimasimen inktenseillä, lopputulos on mielestäni ihan ok. Revitty taustapaperi colorcorea, muut ties mitä. Ääriviivatarran värjäsin versafinella.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Helemat heilumahan
Tilattiin 30 v.-kortti naisihmiselle. Kävisköhän näin reipas onnittelu? Väritin ekaa kertaa tätä maailman ihanimmalta työkaverilta saamaani leimakuvaa, ja herttin teeraa kun on vielä opettelemista noiden röyhelöiden kanssa. Käytin inktensejä voimakkaan värin saamiseksi, ja laitoin siihen liikaa vettä, niin että väri levisi turhankin hyvin. No, pitäähän sitä väriä elämässä ollakin.
Taustapaperin olen voittanut Leila-mumman haasteessa, teksti on samaiselta työkaverilta, upea musta paperipitsinauha on Merviltä, joka ystävällisesti laittoi ihania yllätyksiä kuoreen, kun ostin häneltä leimasimen ja papereita. Niin ja taustaympyränkin olen saanut, sen SKKY-ystävältäni.

Jalaka paketis
Sain pyynnön tehdä kortin viidesluokkalaiselle tytölle, jonka jalka murtui todella pahasti auto-onnettomuudessa. Tyttö tykkää violetista, joten sitä tuli korttiin reippaasti, tosin näin punaisella taitettuna. Keltainen piristäköön siinä seassa.
Korttiin kirjoitin Pia Perkiön runon:
Onni on niin kuin kirsikkapuussa
asuva mehiläinen,
jolla on mukana hunajakannu
aina täysinäinen.
Silloin kun itket, se haluaa tulla
kaatamaan kannustaan
lohdun hunajaa muutaman tipan
ja lempeitä laulujaan.
Ja silloin -jos hiljaa kuuntelet-
tuntuu hyvältä, lämpimältä.
Silloin saat rakkaat terveiset
yhdeltä ystävältä.
Osallistun kortilla P*skarteluhaasteeseen bingorivillä kukka - x - pilkut.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Raamin reunalla
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Pajukranssi kukkii
Vuosi sitten ihastuin korttimestari-Maaretin blogissa tähän upeaan korttiin ja Hero Artsin leimasimeen. Leimasin piti siis saada, ja vuoden se on nyt odotellut käyttöön ottamista kaapissa. Tänään tuli vastaan, ja ei kun kokeilemaan.
Leimasin köynnöksen ruskealla ja laitoin osaan silmuista liimaa. Siihen päälle funflockia, näyttää mukavan pörröiseltä luonnossa. Taustalla olevan kuitupaperin reunat kostutin vedellä ja revin varovasti. Ei tekstiä eikä koristeita, näin tämä on mielestäni parempi.
Tykkään näistä itse kovasti. Vaihtelua tipuihin ja pupuihin.
Anna mun kaikki kestää
Korttisirkus aloittaa upouutena suomalaisena haasteblogina. Ensimmäisen haasteen aiheena on huumori, ja tällaista vähän vinoa huumoria tällä kertaa tarjolla. Oma poikamme, kohta 18 v. opiskelee datanomiksi, eli yleensä hänet näkee juuri tästä kulmasta. Ystävälläni on vuotta vanhempi poika, jolla on ollut aika myrskyinen murrosikä, jumittaa koneelle hänkin. Kortti on siis lähdössä lohduksi ystävälleni. =)
Leimasin on Mo Manningin piirtämä. Värittämiseen meni aikaa, kun kaikki pienet yksityiskohdat on niin osuvasti kuvattu paikoilleen. Kaikki taustapaperit ovat jämälaatikosta, vahingossa sattuivat värit kohdilleen. Teksti on tarra-arkista, jonka olen joskus ostanut huoltoasemalta.
Kortin myötä isot onnittelut uudelle haasteelle ja askartelun iloa sekä vetäjälle että osallistujille!

perjantai 15. maaliskuuta 2013
Näillä näppäämillä
The theme of the month at Penny Black @ Allsorts-Challenge is One for the Boys. This stamp is one of my alltime favorites, because it´s suitable for many purposes. Papers are from Basic Grey. Have a sunny week! It´s freezing here in Finland, but sooner or later spring will come to us, too.
Kovasti on nyt tällainen maskuliininen tämä värimaailma, mutta vaihtelu virkistää. Tuo vähän särmää söpöön leimakuvaan. Tämä PB:n leimasin on tosi monikäyttöinen, tykkään kovasti.
Kovasti on nyt tällainen maskuliininen tämä värimaailma, mutta vaihtelu virkistää. Tuo vähän särmää söpöön leimakuvaan. Tämä PB:n leimasin on tosi monikäyttöinen, tykkään kovasti.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
SKKY 2 ja 3
En tiedä, mikä ihme iski, mutta olen unohtanut laittaa näytille ihanan paketin, jonka sain salaiselta Koukussa Kortteihin-ystävältäni ja pari viikkoa sitten:
Kuvasta puuttuu vielä toinen teetasku ja ihana suklaalevy, joka kummasti oli ehtinyt kadota siinä vaiheessa, kun tätä kuvaa otin. =) Aivan ihana tuo perhospaperi, ja huomaavaista stanssata paperin sävyihin sopivia kuvioita!
Tänään sain postissa jo kolmannen paketin:
Hemmottelu sen kun jatkuu. Olen ihan myytynä näihin Graphic 45:n papereihin, tässä taas aivan ihana. Ja väreihin sopivia stanssattuja kuvioita vaikka kuinka paljon, samaa sävyä rusetteja, nauhaa... ihania valmiita tageja... harsokukka... Ja kaiken kruununa suloinen kortti. Kiitos tuhannesti! Ja tuo suklaa kohtaa kohtalonsa tänä iltana, voin vakuuttaa. =)

Nallelähetystö
Koukussa kortteihin-sivustolla on mukava luonnos Saksien silpuista-haasteessa, Marin käsialaa. Kiitos, Mari! Vähän jouduin säveltämään, kun nämä LOTV:n nallet eivät mahtuneet suoraan jonoon, mutta luovaa luovimistahan tämä kortteilu on. =)
Taustapaperit ovat First Editionin Blank Canvas-lehtiöstä, nauha Tiimarista. Teksti on väritetty ääriviivatarra, sen voi siis kätevästi vaihtaa tarvittaessa toiseen. Kuvasta tuli vähän turhan tumma, yritän päivänvalolla uudestaan. Ehkä. =)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Riamumiälin eläkkehelle
Sain pyynnön tehdä eläkkeellejäämiskortin naiselle, joka pitää oopperasta ja taitaa myös venäjän kieltä. Olen lapsena/nuorena soittanut alttoviulua tsekkiläisen opettajan johdolla, ja hänen kauttaan sain mm. venäjänkielisen etydivihon. Inhosin sitä sydämeni pohjasta. =) Mutta kun vihko tuli tuossa viime syksynä vastaan, ihastuin vanhentuneeseen nuottipaperiin. Niin että tässä sitä nyt on, kortin koristeena, ja peräti kaksi venäjänkielistä kirjainta sieltä vähän pilkottaa.
Jännityksellä nyt odotan, onko kortti ok.
Jännityksellä nyt odotan, onko kortti ok.
Jonos juhulihin
Askartelutaivaan Penny Black-haasteessa on maaliskuun teemana pääsiäinen. Siispä Penny tiput riviin ja juhlimaan! Teksti on väritetty ääriviivatarra ja taustapaperi ostettu joskus Tiimarista, taitaa olla käsin tehtyä pienistä kultalangan pätkistä päätellen.
Aurinkoista alkvaa viikkoa sinulle! Kevättä ilmassa oikein roppakaupalla!
Aurinkoista alkvaa viikkoa sinulle! Kevättä ilmassa oikein roppakaupalla!
Tipukki juhulii
Springtime is the theme at Allsorts Challenge this week, and here is my entry. Just love these Penny Black-cuties. Have a sunny week!
Nämä tipuset sitten osaavat loihtia hymyn kasvoille, vai mitä? Kuva on kuvattu komeasti outoon kulmaan, mutta kyllä tästä idea selviää. Teksti on väritetty ääriviivatarra, paperi Papirdesignia. Tipitii!

Pääsiääsenä ripille
Kortisto-haasteblogissa tehdään tällä kertaa matsaavat kortit. Olen tehnyt näitä rippikortteja varmaan kymmenen parin viime vuoden aikana, mutta aina vaan niitä tilataan, joten mielihyvin vastaan kysyntään. =) Molemmat leimasimet ovat Magnoliaa, taustan pilvet olen leimaillut, kukat ja leimakuvat on kohotettu tarroilla. Matsaava kortti tyttöversiona viime heinäkuulta on tässä:
Haasteessa myös kyseltiin, montako korttia teen viikossa. Se vaihtelee tosi paljon. Parhaina viikkoina jopa 5, yleisimmin 1-2, mutta usein menee viikkoja ilman yhtään korttia. Tällä hetkellä on kova vauhti päällä, ja se on kyllä tosi mukavaa... =)

lauantai 9. maaliskuuta 2013
Kevähän korvalla
Spring into Spring is the theme of the month at Penny Black Saturday Challenge. Right now it´s -20 degrees Celsius here in Finland, but the sun is shining, so it feels like spring already. Have a sunny week!
Kaikki kortin paperit ovat silppulaatikosta, keväistä värienergiaa. Tämä Pennyn leimakuva on taas kerran ihan verraton.
Kaikki kortin paperit ovat silppulaatikosta, keväistä värienergiaa. Tämä Pennyn leimakuva on taas kerran ihan verraton.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Meren väkiä
Kyllä on mukavaa, kun saan tehdä tilauksesta kortteja! Tilaaja toivoi näitä merenneitoja 3 kpl, niin että tein toisen samalla kaavalla kuin tuo alempi. Siitä on siis turha kuvaa laittaa. =) Paperit ovat molemmissa näissä korteissa Basic Greyltä, alempi lempparikokoelmastani Wisteriasta. Harmi, ku sitä ei enää saa mistään 6x6"-kokoelmana.
Laitoin merenneitojen kupliin glossy accentia. Se ei näiss juuri näy, mutta ihan kivasti, kun katsoo korttia livenä läheltä.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Uusi kotimaanen haastetblogi!
Voi kun kiva! Saadaan uusi kotimainen haasteblogi Korttisirkus. Ohjeet osallistumisesta löydät täältä. Nyt on meneillään tiedon levittäminen, ja jo siihen osallistuvat ovat mukana pienessä arvonnassa. Käypä katsomassa! Varsinaiset haasteet alkavat 15.3.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Leimaamista Inktenseillä
Ostin tämän Inkadinkadon ruusuleimasimen viime viikolla Sinellistä. Yritin ensin leimata sillä Mementon musteita käyttäen, vaan kovin oli hankalaa. VaihdoinDerwentin akvarellikyniin, ja tulos oli liian hailakka. Niinpä kokeilin Inktenseillä, ja johan onnistui! Hämmästyin melkoisesti, ja ilahduin vielä enemmän. Ihan uusi käyttöalue mulle näillä väreillä.
Sumutin leimasimen ensin aika kosteaksi vedellä, sitten reippaasti kynillä väriä, sekä kukkaan että lehtiin ja varteen kolmea eri värisävyä. Vähän vielä vettä sumutinpullosta ja hyvin toistui kuva akvarellipaperille. Jes!
Kortti sinänsä on huippuyksinkertainen, vaan kun tuo kuva on niin ihana, antaa sen olla pääosassa.

lauantai 2. maaliskuuta 2013
Nuukaalua
Happy Birthday, Lili of the Valley! Thank you so much for all the wonderful stamps you´ve maid during past 9 years, you´ve brought a warm smile to thoudands of faces. Keep up the good work!
LOTV täyttää 9 vuotta ja pikavauhtia osallistun heidän synttärihaasteeseensa. Nuukaalua kortissa on se, että tausta on tehty jämäpaloista ja leimakuva on väritetty aikoja sitten, olen jo pariin otteeseen ollut heittämässä sitä roskiin.
Värit voisivat rimmata paremminkin, mutta menköön se ikänäön piikkiin. =)Numerotarran otan pois haasteen jälkeen, katsotaan sitten saajan iän mukaan, mitä nurkkaan ilmaantuu.
Edit: Hassun hauskaa. En saa linkitettyä korttiani haasteeseen. Noh, tuskinpa kortti ihan hukkaan silti menee...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)