keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pakkasyänä

Ostin viime jouluna tällaisen Hero Artsin ihanan kuusileimasimen, nyt olen uskaltautunut sillä leikkimään. Kuva on leimattu VersaMarkilla, päälle sinistä kohojauhetta ja kuumennus. Teksti vielä leimaamalla. Taustaan tein pitkän pähkäilyn jälkeen Inkadinkadon kiekurat samaten embossaamalla, nyt valkoisella.

Kivaa ja nopeaa. Näitä aion tehdä joulukorteiksi pinon.

Kollikissi

Tein tämän kortin Askartelutaivaan Penny Black-haasteeseen, mutta olin tunnin myöhässä, haaste oli ja meni. Aiheena oli isänpäivä. No, ehkä tälle tulee käyttöä, vaikkei haasteeseen päässytkään.

Kuvan olen joskus saanut, väritetty akvarellikynillä. Tähdet ovat haaraniittejä.

Valua tuamas, varastosta


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kelepaakohan tämä?

P*skarteluhaasteessa on aiheena bingoruudukko, omaksi rivikseni sieltä valitisin ressaus, raita ja violetti. Ressaustahan tässä on, raitainen kaulahuivikin, mutta violetin kanssa on vähän niin ja näin. Helmitarrat ovat luumunvärisiä, kelpaisiko se violetin yhdeksi sävyksi?

Tuo kuva otti kyllä lujille. Käytin pukemistekniikkaa, takin väriä kun en saanut värittämällä aikaan. Kortissa on käytetty papereita Maja Designin uudesta joululehtiöstä. Kun liimasin takkia paikalleen, liimaa levisi kuvan ympärillekin ja sotkeentui väreistä. Noh, leikkasin kuvan irti. Reunat näyttävät vähän suttuisilta, kun halusin jättää niihin tilaa, olen kyllä niitä varovasti väritellyt harmaalla liituvärillä. Millään ei antanut luonto periksi heittää kuvaa roskiin, kun niin ison työn olin tehnyt sen kanssa.

Tässä siis joulukortti itselleni epätavallisissa väreissä.

Täston jo vissihin aikaa

Maja Designin papereilla ja Lillin leimasimella toinen kortti, tunnelmaltaan mielestäni aika lailla erilainen kuin edellinen. Se on tämä seepiaväritys tehokas aikakoneen kampi, heti tulee nostalginen olo.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Olis vähä asiaa

In stiches is the theme of this week at Allsorts Challenge. Here is my enty, with fake stiches this time. We just got first snow here in Finland, looks lovely. Have a happy week!

Ostin tämän Lili of the Valleyn leimasimen Minnamannalta. Värityksen kanssa on ollut hankaluuksia, pari kuvaa on lentänyt kaaressa roskiin, mutta tässä otin sävyt noista uusista, taas vaihteeksi aivan upeista Maja Designin papereista.  Ostin Kreatinasta Majan jouluisen lehtiön, ja nyt olen huokaillut ihastuksesta sen ääressä.

Ressausta, pari kukkaa Majan samaisista papereista, katkoviivaa tussilla, kuparinväristä kimalleliimaa, muutama kuparinvärinen tarratimantti. Ja nyt lähden srk:n tyttöpäiville laulattamaan lapsia, heippa!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Musisoontia tämäki

Lauran korttihaasteessa on aiheena musiikki, joten eiköhän tämä neitokainen mukaan kelpaa. Tausta on kasattu jämäpaloista. Värit eivät nyt ihan perinteisen jouluiset ole, mutta laulajalla on selvästi tunnelma katossa.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Joulun taikaa

Tässäkin on nyt tausta kasattu jämäpapereista, onnistui mielestäni ihan hyvin. Ihanainen leimakuva on jostain saatu. Taivaankappaleissa kimalleliimaa, tonttulakissa ja maassa funflockia, lumitähdissä pearlmakeria.

Kiitos teille ihanille ihmisille kommenteistanne, ne todella tuntuvat hyvältä ja lämmittävät pitkään!

torstai 18. lokakuuta 2012

Katto kun tuli hiano

 Another card for the Penny Black @ Allsorts Challenge, the theme is Animal Magic.

 Katto kun tuli hiano, vois nimittäin tuo hiiri lausahtaa kissakaverilleen. Ihana kuva, sain tämän joskus Merviltä blogivoittona. Oli jännä värittää, kun oli embossattu, mutta kyllä akvarellikynät siitäkin suoriutuivat.

Innostuin tässä muutama päivä sitten kasaamaan jämäpaloista korttitaustoja, tässä niistä yksi. Ihan kuin olisi kovastikin säästänyt, tuli mukava olo, kun ei tarvinnut uusia papereita leikellä. =)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Rauhaa päälle maan

Olen nyt kolmeen kertaan repinyt tämän kortin alkutekijöihin ja nyt saa riittää. Kuva on niin ihana, että puhukoon puolestaan, vaikka kortti onkin vähän aneeminen. =)

tiistai 16. lokakuuta 2012

Taivahallista soitantaa

Kortin kuva on ihana, kortti taisi muuten jäädä turhan simppeliksi. Mutta mukavaa oli tämänkin kanssa, eikös se ole pääasia.

Mulla on joku ihme taipumus kuvata kortit vinoon. Hmph. 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Penny Black Saturday Challenge: Ihimehellinen näky


There is a beautiful sketch at Penny Black Saturday Challenge this month, and here is my entry. I´ve used papers from Maja Design, the text means Joy of Christmas in Finnish.

Have a happy week and thank you for stopping by!

Taas Majan papereita, ressausta ja funflockia. Ihanaa, kun saa toistaa itseään. =)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Opiskelemahan lähärös

Työkaverini hyväksyttiin opiskelemaan kuraattoriksi, opinnot alkavat parin viikon päästä. Siispä kortti mukaan ja rutkasti onnea. Ihanaa, kun uskaltaa toteuttaa unelmansa!

Korttikuva Magnoliaa, sillä olemme jakaneet monta hauskaa hetkeä mm. korttiaskartelun tiimoilta. Värit eivät nyt oikeastaan ole saajan persoonan mukaisia yhtään, mutta jäin koukkuun tuohon Maja Designin taustapaperiin.

Ihimeellinen valo

Tämä leimakuva hellyyttää mut joka vuosi, tykkään niin sen tunnelmasta. Tässä siis versio 2, ja lisää on tulossa, jahka pääsen askartelemaan.

Mulla on kaksi erikokoista tällaista lehtileikkuria, liimailin lehtiä nyt sitten vähän enemmänkin päällekkäin. Marjat tehty pearlmakerilla. Uskaltauduin kirjoittamaan tekstin itse, sopivasti tuli käsintehdyn epätasaista. =)

Osallistun tälläkin nyt Mervin haasteeseen ja Leila-mumman joulukorttikökkähän.

Tämä pari päivää myöhemmin syntynyt kortti on niin samanlainen, että menköön samaan postaukseenkin.

torstai 11. lokakuuta 2012

Penny Black @ Allsorts: Laulua kynttilän valos

The theme of this month at Penny Black @ Allsorts is Animal Magic. I´ve used papers from Magnolia and Basic Grey, some pearlmaker, glossy accent and funfloc in this card.

Have a happy week, thanks for stopping by!

Kyllä on tavaraa yhdessä kortissa. On ressattu ja sivelty reunoihin mustetta, köynnöksessä on pearlmakerilla tehdyt marjat ja kimalleliimaa, lunta tehty funflockilla ja kynttilälyhdyssä glossy accentia. Niin että se siitä yksinkertaisuudesta. =) Leimakuva on yksi lemppareistani, vaikka kyllä nämä Penny Blackit taitavat olla kaikki.

Kyrönjoki tuossa muutaman sadan metrin päässä on edelleen korkealla, komeasti heijastuvat vaahterat tummaan pintaan.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Paimenille kaveri

Väritin näitä paimenkuvia kaksi kerralla, kas kun kokemuksesta tiedän, että joulukorttien kanssa tulee vielä hirmuinen kiire. Vaihdoin vaan hiekan nurmeksi ja taivaan astetta tummemmaksi. Kokeilin jos jonkinmoista taustapaperiviritelmää, mutta omaan silmään tämä yksinkertainen touhu on tähän leimakuvaan paras.

Toinen osallistuminen Mervin synttärihaasteeseen siis tässä. Niin ja Leila-mumman joulukorttimaratooniin. Käypä sinäkin osallistumassa!