sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Aika purjehet nostaa ylähäpäin

Työkaveri jäi lauantaina eläkkeelle. Hän rakastaa merta ja purjehtimista, joten teeman valinta korttiin oli helppo. Sitten vaan alkoi lyödä tyhjää. Kääntelin Maja Designin meriaiheisia papereita eikä mikään tuntunut toimivan.

Lopulta embossasin tämän Finnstamperin siluettileimakuvan hopeiseksi, musta olisi ollut liian synkkä. Taustalle hieroin kahta Mementon erisävyistä sinistä mustetta. Paperit valikoituivat sinisten ja punaisten sijaan harmaina ja tummansinisinä,  niin että yleisilme pysyi rauhallisena. Tekstileikekin sai jäädä värittämättä, samasta syystä. Muutama vaalensininen tarratimantti ja kaksi haaraniittiä koristeeksi. Ei ehkä kovin naisellinen kokonaisuus, mutta meriaiheinen kyllä.

Kortista sain yllättäen sitten aivan ihanaa palautetta. Kortin saaja halasi ja sanoi, että olin vanginnut korttiin hänen sielunsa. Miten ihanasti sanottu! Siinä sitten pyyhittiin silmäkulmia molemmat, kortin saaja ja tekijä.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! =) Olen nyt niin ihastunut laatikkokorttien tekemiseen, että oli melkein outoa tehdä tällainen normaali kortti.

      Poista
  2. Kyllä on ihana ja juuri tilanteeseen sopiva!
    Täydellinen kokonaisuus!

    VastaaPoista
  3. Tämä on tyylikäs ja rauhallinen, osui ja uppos, eiku... ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti ei uponnu... =) Kiva kun tuli tämäkin leimasin käyttöön.

      Poista

Kiitos viestistäsi, tuu toistekki!